Laitan silmäni kiinni ja palaan mielessäni lapsuuden huolettomiin kesäpäiviin. Silloin aurinko paistoi aina, metsämansikoita oli timotein korret täynnä ja ketunleipiä taskuissa. Muistelen lapsuuteni kesiä turvallisessa mummulassa ja kaikkia seikkailuja rakkaan pikkuserkkuni kanssa. Olen lähes varma, että etsimme useamman kerran aarteita. Kartan kanssa ja ilman. Touhu oli superjännää. Etenkin kun mielikuvitus laukkasi villisti omia polkujaan :)
Viime lauantaina sain aikaa olla mukana aarteenetsinnässä. Edellinen kerta oli syksyllä 2012 Skienissä, Norjassa. Rukoilimme tovin 3-5 hengen ryhmissä ja pyysimme Jumalalta vihjeitä, joiden perusteella löydämme aarteita. Rukouksessa tuli sanoja, kuvia, värejä, häivähdyksiä. Kirjasimme ne ylös. Kysyimme Isältä paikkaa, tuntomerkkejä, erityispiirteitä, rukousaihetta ja jopa ihmisen nimeä.
Järjen tuoma epäily ja skeptisyys nostavat päätään heti. Ne on vain työnnettävä sivuun ja jätettävä narikkaan, jos emme halua olla esteenä Jumalan toiminnalle. Hän ei toimi kuten ihmisjärki ja siksi tuntuu pelottavalta seurata Häntä, heittää oma voima ja suojaukset pois.
Ryhmämme rukoillessa nousi esille erilaisia ihmisiä ja paikkoja. Kaikkiin kohtiin emme saaneet vinkkejä, mutta se ei ollut esteenä aarteenetsinnällemme. Tarkoitus on etsiä ja löytää sekä ennenkaikkea siunata aarteita. Emme voi koskaan rohkaista ja siunata väärää ihmistä. Askel pois omalta mukavuusalueelta, omasta rajoittuneisuudesta ja hipi hipi matkaan :)
Alku oli takkuista. Rohkeus ja selkeys olivat vielä kadoksissa. Lopulta löytyi yksi etsimistämme: nuori nainen pinkissä mekossa. Menin toisen naisen kanssa hänen juttusilleen. Aarre oli löytynyt!! Hän oli innoissaan, iloinen ja kiitollinen, että Jumala näin halusi häntä vahvistaa ja osoittaa rakkauttaan. Saimme rukoilla yhdessä ja meidän kaikkien usko sai vahvistusta. Isä haluaa yllättää, rohkaista ja kasvattaa lapsiaan :)
Sitten ryhmämme jakautui kahtia ja aloin parini kanssa etsiä aarretta, josta Isä oli minulle puhunut varsin yksityiskohtaisesti: yksin kulkeva vanhempi mies, pitkä, hattu/lakki/lippis, sortsit, viikset ja tennissukat. Palloilimme aikamme helteisellä aukiolla, jonka laidalla oli kioski. Aivan kuten Isä oli näyttänyt. Tennissukat olivat itselleni ensimmäinen, tärkeä kriteeri ja sitten vasta muut. Monta kertaa olin kahden vaiheilla, onko tuo hän mutta ei. Lopulta aarre osui silmiini. Pienen hetken epäilin, vaikka tiesin, että se on hän.
Jännän kanssa menimme miehen luo. Tervehdimme ja kysyin, että onko hänellä hetki aikaa. Esittelimme itsemme ja hän kertoi olevansa tavallinen Saarinen. Etunimi, jonka sain Isältä, ei täsmännyt, mutta eipä tuo haitannut mitään. Miehellä oli hattu, viikset, sortsit ja tennissukat. Hän oli iäkkäämpi ja ainakin minua pidempi ;) Tavallinen Saarinen oli suomalainen mies, hieman ujo mutta kohtelias ja kiltti.
Kysyin, onko hän kuullut leikistä nimeltä aarteenetsintä. Mies tiesi, mistä on kyse: kartan avulla etsitään vihjeiden perusteella aarretta, joka on kätkössä. Oli aivan huikaisevan mahtavan hienoa sanoa miehelle, että SINÄ OLET AARRE, jota Jumala lähetti meidät etsimään. Miehen silmistä näki, miten hyvältä hänestä tuntui kuulla nuo sanat. Hän on Jumalalle aarre. Hän on kallisarvoinen ja ainutlaatuinen. Hän on tärkeä ja rakastettu. Mies kertoi, että rohkaisu ja vahvistus tuli tarpeeseen. Saimme rukoilla yhdessä hänelle uutta tulta ja ensirakkauden paloa Jeesukseen.
Lisää tätä, ajattelin kun kuljimme pois tavallisen Saarisen luota ja naamani oli kuin hangonkeksi. Lisää tätä, sanoi myös Jumala sydämelleni. Lisää astumista pois omalta mukavuusalueelta. Lisää rohkeutta ottaa uskon askeleita. Lisää rakkauden tekoja. Lisää radikaalia opetuslapsen elämää. Sitä Kolme meiltä haluaa. Että tuomme Hänen rakkauttaan tähän maailmaan. Mitä sitten pelkäämme niin kovasti. Mikä meitä estää. Ainoa, minkä voimme menettää, on ylpeytemme, maineemme ja kasvomme. Kristuksen takia. Me emme voi toimia ilman Jumalaa ja Hän ei halua toimia ilman meitä.
Me olemme Kristuksen tuoksu tässä maailmassa <3
