tavallinen saarinen = aarre

Laitan silmäni kiinni ja palaan mielessäni lapsuuden huolettomiin kesäpäiviin. Silloin aurinko paistoi aina, metsämansikoita oli timotein korret täynnä ja ketunleipiä taskuissa. Muistelen lapsuuteni kesiä turvallisessa mummulassa ja kaikkia seikkailuja rakkaan pikkuserkkuni kanssa. Olen lähes varma, että etsimme useamman kerran aarteita. Kartan kanssa ja ilman. Touhu oli superjännää. Etenkin kun mielikuvitus laukkasi villisti omia polkujaan :)

Viime lauantaina sain aikaa olla mukana aarteenetsinnässä. Edellinen kerta oli syksyllä 2012 Skienissä, Norjassa. Rukoilimme tovin 3-5 hengen ryhmissä ja pyysimme Jumalalta vihjeitä, joiden perusteella löydämme aarteita. Rukouksessa tuli sanoja, kuvia, värejä, häivähdyksiä. Kirjasimme ne ylös. Kysyimme Isältä paikkaa, tuntomerkkejä, erityispiirteitä, rukousaihetta ja jopa ihmisen nimeä.

Järjen tuoma epäily ja skeptisyys nostavat päätään heti. Ne on vain työnnettävä sivuun ja jätettävä narikkaan, jos emme halua olla esteenä Jumalan toiminnalle. Hän ei toimi kuten ihmisjärki ja siksi tuntuu pelottavalta seurata Häntä, heittää oma voima ja suojaukset pois.

Ryhmämme rukoillessa nousi esille erilaisia ihmisiä ja paikkoja. Kaikkiin kohtiin emme saaneet vinkkejä, mutta se ei ollut esteenä aarteenetsinnällemme. Tarkoitus on etsiä ja löytää sekä ennenkaikkea siunata aarteita. Emme voi koskaan rohkaista ja siunata väärää ihmistä. Askel pois omalta mukavuusalueelta, omasta rajoittuneisuudesta ja hipi hipi matkaan :)

Alku oli takkuista. Rohkeus ja selkeys olivat vielä kadoksissa. Lopulta löytyi yksi etsimistämme: nuori nainen pinkissä mekossa. Menin toisen naisen kanssa hänen juttusilleen. Aarre oli löytynyt!! Hän oli innoissaan, iloinen ja kiitollinen, että Jumala näin halusi häntä vahvistaa ja osoittaa rakkauttaan. Saimme rukoilla yhdessä ja meidän kaikkien usko sai vahvistusta. Isä haluaa yllättää, rohkaista ja kasvattaa lapsiaan :)

Sitten ryhmämme jakautui kahtia ja aloin parini kanssa etsiä aarretta, josta Isä oli minulle puhunut varsin yksityiskohtaisesti: yksin kulkeva vanhempi mies, pitkä, hattu/lakki/lippis, sortsit, viikset ja tennissukat. Palloilimme aikamme helteisellä aukiolla, jonka laidalla oli kioski. Aivan kuten Isä oli näyttänyt. Tennissukat olivat itselleni ensimmäinen, tärkeä kriteeri ja sitten vasta muut. Monta kertaa olin kahden vaiheilla, onko tuo hän mutta ei. Lopulta aarre osui silmiini. Pienen hetken epäilin, vaikka tiesin, että se on hän.

Jännän kanssa menimme miehen luo. Tervehdimme ja kysyin, että onko hänellä hetki aikaa. Esittelimme itsemme ja hän kertoi olevansa tavallinen Saarinen. Etunimi, jonka sain Isältä, ei täsmännyt, mutta eipä tuo haitannut mitään. Miehellä oli hattu, viikset, sortsit ja tennissukat. Hän oli iäkkäämpi ja ainakin minua pidempi ;) Tavallinen Saarinen oli suomalainen mies, hieman ujo mutta kohtelias ja kiltti.

Kysyin, onko hän kuullut leikistä nimeltä aarteenetsintä. Mies tiesi, mistä on kyse: kartan avulla etsitään vihjeiden perusteella aarretta, joka on kätkössä. Oli aivan huikaisevan mahtavan hienoa sanoa miehelle, että SINÄ OLET AARRE, jota Jumala lähetti meidät etsimään. Miehen silmistä näki, miten hyvältä hänestä tuntui kuulla nuo sanat. Hän on Jumalalle aarre. Hän on kallisarvoinen ja ainutlaatuinen. Hän on tärkeä ja rakastettu. Mies kertoi, että rohkaisu ja vahvistus tuli tarpeeseen. Saimme rukoilla yhdessä hänelle uutta tulta ja ensirakkauden paloa Jeesukseen.

Lisää tätä, ajattelin kun kuljimme pois tavallisen Saarisen luota ja naamani oli kuin hangonkeksi. Lisää tätä, sanoi myös Jumala sydämelleni. Lisää astumista pois omalta mukavuusalueelta. Lisää rohkeutta ottaa uskon askeleita. Lisää rakkauden tekoja. Lisää radikaalia opetuslapsen elämää. Sitä Kolme meiltä haluaa. Että tuomme Hänen rakkauttaan tähän maailmaan. Mitä sitten pelkäämme niin kovasti. Mikä meitä estää. Ainoa, minkä voimme menettää, on ylpeytemme, maineemme ja kasvomme. Kristuksen takia. Me emme voi toimia ilman Jumalaa ja Hän ei halua toimia ilman meitä.

Me olemme Kristuksen tuoksu tässä maailmassa  <3

kuuden koon ensiapu.

Katso, että tulen nähdyksi.

Kuuntele, niin saan äänen.

Kysy, jotta voin tulla todelliseksi.

Kanna, niin tiedän, että saan olla tarvitseva.

Kosketa, että voin tuntea olevani elossa.

Kiitä Luojaa.

kantapään kautta.

Moni asia elämässä opitaan kantapään kautta. Joskus myös otsalohkon tai polvilumpion. Opin on oltava hyvin konkreettista ja tultava erittäin lähelle. Usein jopa ihon alle.

Isäni on opettanut minulle menneen kevään aikana PALJON rukouksesta ja opettaa edelleen. Hän käytti tähän kantapäätä. Ei omaani vaan aluksi minulle täysin vieraan ihmisen kantapäätä. Tuon kantapään kautta sain opetella rohkeutta, sitkeyttä, kiitosta, itkua ja nähdä ihmeitä. Isä opettaa itsestään: kuka Hän todella on. Hän opettaa siitä mitä muuta rukous voi olla kuin sitä mihin olin sen itse rajannut. Hän tekee siitä elävää ja jatkuvaa.

Isäni tietää, että minun kanssani on oltava hyvin hyvin hyvin selkeä ja suora. Oppitunteja on tullut monia. Tukiopetusta on saanut aina, kun on pyytänyt ja toisinaan pyytämättäänkin. Seuraava oppitunti oli kädet ja sitten pää. Kyynelkanavat ovat tulleet pitkin matkaa tutuiksi. Hän on vienyt minut lähemmäs omaa sydäntään. Antanut rakkauttaan, jotta voisin oppia rakastamaan kuten Hän. Vienyt syvälle omiin kipuihin, jotta voisin löytää sen Norpan, joksi Hän minut alunperin teki. Isä on näyttänyt, että Hän haluaa pitää meitä kädestä ja silittää hiuksista, kun tarvitsemme läheisyyttä ja turvaa.

Kantapääkoulussa on ollut ihana ja hurjan vaikea olla. Toivon, että saan olla siinä pitkän oppimäärän mukaan. Suorittaa ylemmän korkeakoulututkinnon. Vaikka se olisi kuinka vaikeaa. Haluan nähdä itseni ja toiset ihmiset Hänen silmin. Oppia enemmän lähimmäisenrakkaudesta ja jakaa sitä. Haluan osata käyttää lahjoja, joita Hän on antanut ja edelleen antaa minulle. Haluan elää Hänessä, Hänestä ja Hänelle. Tuntea Hänet ja rakkautensa sekä tehdä Hänet tunnetuksi.

Miika 6:8

kaksi säkillistä tomua.

Luultavasti tiedät tarun feeniksistä - myyttisestä tulilinnusta, joka aikansa tullessa täyteen rakensi itselleen pesän ja sytytti sen tuleen. Sekä pesä että lintu itse paloivat roihuten tuhkaksi. Tuhkasta nousi uusi feenikslintu.

Minun päässäni tuossa tarussa on jotain samaa  kuin siinä, kun ihminen murenee pienenpieniksi paloiksi Jumalan käsissä. Sangen usein edes pikkiriikkiset palaset eivät riitä vaan on mentävä tomuksi. Yleensä mureneminen ei ole itseohjattua ja mitenkään hallittua vaan sinut murennetaan, jos ja kun sallit sen.

Savenvalaja ei riko tekemäänsä astiaa luvatta. Hän kysyy, suostutko olemaan Hänen suurella työpöydällään - annatko Hänen tehdä työnsä. Hän haluaa tehdä kelvottomasta astiasta uuden, erityiseen tarkoitukseen soveltuvan. Hän haluaa restauroida astian, palautaa sen alkuperäiseen malliinsa, jonka muinoin parhaaksi suunnitteli. 

Kaikki aikataulut, työskentelytavat, suunnitelmat, toteutus ja lopputulos ovat Taiteilijan hyppysissä, eivät saven. Luvan antaminen todennäköisimmin kirpaisee ja työstäminen sattuu varmasti. Mutta Tekijä ei hylkää savea taikka heitä sitä pois, vaikka tulee hetkiä, jolloin se on sivussa odottamassa, kuivumassa, uunissa tai hyllyllä.

Kävipä kerran niin, että Savenvalaja pisti kaksi hyvin erilaista tomusäkkiä samalle hyllylle vierekkäin odottamaan vaihetta, missä tomusta ja vedestä muovataan uusvanhaa savimassaa. Kierrättäminen on Taiteilijalle aivan luonnollinen tapa tehdä kippoja ja kuppeja eri tarkoituksiin.  

Siellä ne kaksi tomusäkkiä sitten odottivat malttamattomina. Huomasivatpa toisensa ja pian myös tarpeensa jakaa kokemuksia, ajatuksia, jopa vaikeita tuntemuksia - mahdollisuutensa kuunnella, tulla kuulluksi, olla läsnä toista varten, mennä liki ja vain pysyä paikallaan. Pakeneminen ei ollutkaan enää vaihtoehto. Savenvalaja kuunteli mielenkiinnolla säkkien hiljaisia puheita hymynkare huulillaan. Annetaanpa noiden olla tuossa vielä hetkonen ennenkuin alan työstämään niistä uutta. Tomujen tietämättä jotain lähimmäisenrakkauden syvimmästä olemuksesta alkoi tulla konkreettiseksi, näkyväksi - todeksi.

Jonain päivänä nuo tomukasat ovat uusia, kauniita astioita, joille on selvä käyttötarkoitus olemassa. Savenvalaja tekee aina piiruntarkkaa ja perinpohjaista työtä. Hän ei koskaan jätä hommaa kesken. Hänelle mikään savi ei ole mahdotonta käsitellä. Hän ei tee virheitä. Hän tekee aina astioita, jotka ovat tarkoitettu käyttöön. Sellaisia, joista voi jakaa leipää, vettä, öljyä - mitä kulloinkin tarvitaan. Olennaista ei olekaan enää, miltä astia näyttää tai millaisia ominaisuuksia siinä on - vaan millä se täytetään.

ikävöimisen arvoinen.

Because you are worth it. 
Koska olet sen arvoinen.

Näin sanottiin muinoin eräässä sampoomainoksessa. Niin minkä arvoinen? Sitä olen miettinyt viime päivinä toistuvasti. Mistä arvoni tulee ja miten sen itse määrittelen.

Me ihmislapset olemme erityisen hyviä perustamaan oman arvomme tekemiseen ja suorituksiin. On houkuttelevaa ja helppoa mittailla ja verrata itseään toisiin sekä omia saavutuksiaan toisten vastaaviin. Arvohan pitää ansaita. 

Sen perustaksi voidaan myös ottaa ulkonäkö, omaisuus ja vaikkapa menneisyys. Jos et itse arvota itseäsi - voit olla varma, että joku toinen kyllä hoitaa homman puolestasi. Kilpailun kasvaessa, itsetunnot murenevat ja minäkuvat vääristyvät. Mikään ei enää riitä. Ihmisen sisin kuolettuu.

Minulle on ominaista ikävöidä ihmisiä, paikkoja, ohikiitäviä hetkiä ja olotilojakin. Näen kaipaamisessa jotain hyvin koskettavaa ja haurasta, jota on vaikea selittää. Kyse ei ole siitä, ettenkö milloinkaan olisi tyytyväinen nykyhetkeen sekä siihen, mitä tässä ja nyt on. Ikävä ja kaipaus ikäänkuin alleviivaavat kohteen merkitystä ja tärkeyttä minulle.

Sisimpääni on asetettu vielä syvempi kaipaus.  Se ei ole minusta itsestäni lähtöisin. Sydämeni ikävöi Luojaansa: yhteyttä Häneen, Hänen äänensä kuulemista, elämää Hänessä, Hänen rakkautensa lämpöä, Hänen totuuttaan ja ennenkaikkea Hänen antamaansa vapautta sekä iloa ja rauhaa. Hän on Kolme: Isä, Isoveli ja Kämppis.

Vain Kolmen kautta tiedän todella olevani arvokas ja rakastettava. Ilman tekoja, suorituksia ja saavutuksia. Ilman esteettisiä kriteereitä tai sosiaalia mittapuita. Miksikö? Siksi, että olen Hänen luomuksensa ja Hänen lapsensa. Olen Hänen rakkautensa kohde. Identiteettini on Hänessä, ei missään muussa. Näin vakuuttaa Jumalan kirja.

Aika ajoin on erittäin vaikea uskoa tätä totuutta itsestäni ja kuulla Isän lempeää ääntä. Paljon helpompaa on kuunnella maailman ääniä ja arvosteluja, valheiden kuningasta. Mutta minut on kutsuttu tähän taisteluun. Elämäni jokaisena päivänä. Sitä totuutta minun on käsketty kertoa myös muille. 

Sinä olet arvokas. Sinä olet ainutlaatuinen. Sinä olet  kallisarvoinen helmi Isän aarrearkussa. Jumala on tehnyt sinut ja hän ei tee virheitä. Olet Hänelle äärimmäisen rakas.


P.S. Opettelen vähitellen totuttelemaan ajatukseen, että joku voi oikeasti kaivata minua. Jonkun on ikävä juuri minua.

  

kaikesta huolimatta.

Ihmiset ovat epäjohdonmukaisia, epäloogisia ja itsekeskeisiä. 

Rakasta heitä kaikesta huolimatta.

Jos teet hyvää, ihmiset syyttävät sinua itsekkäistä ja alhaisista tarkoitusperistä. Tee hyvää kaikesta huolimatta.

 

Jos menestyt, saat vääriä ystäviä ja aitoja vihollisia. 

Menesty kaikesta huolimatta. 

Tekemäsi hyvä unohdetaan huomenna. Tee hyvää kaikesta huolimatta.

Rehellisyys ja välittömyys tekevät sinusta haavoittuvan.

Ole rehellinen ja välitön kaikesta huolimatta.

 

Se, minkä rakentamiseen käytät vuosia, voi tuhoutua yhdessä yössä. Rakenna kaikesta huolimatta.

Ihmiset tarvitsevat todella apua, mutta he voivat hyökätä sinua vastaan, jos autat heitä. Auta kaikesta huolimatta.

Vaikka annat maailmalle parhaasi, sinua voidaan iskeä kasvoihin. 

Anna maailmalle parhaasi kaikesta huolimatta.

Toisinaan tuntuu, ettei Jumalaa ole olemassa tai Hän ei kuule rukouksia. Luota ja usko Jumalaan. Rukoile kaikesta huolimatta.

 

Äiti Teresa

P.S. 
Äiti Teresa eli lähes puolivuosisataa kokien hengellistä pimeyttä ja tyhjyyttä. 
Eipä uskoisi, kun katsoo hänen laupeudentyötään. 
Haluan saada käsiini kirjan Come Be My Light, joka kertoo aiheesta.

pyhä tyytymättömyys.

Jopa pisti piristävän ja kiitollisen otsikon. Se on Bill Hybelsin kirjan nimi. Ostin teoksen kahdella eurolla kevätpäivän lukemiseksi ilman suurempia ennakko-odotuksia. Kannen avattuani sanoma kävi päälle kuin vesikauhuinen orava. Yksi kirjan pointeista on siinä, miten merkittävää on ruokkia pyhää tyytymättömyyttä itsessään. Kuulostaa omituiselta. Ensalkuun kannattaa selvittää, mitä Hybels tarkoittaa tuolla sanaparilla. Jokaisen on tehtävä se itse.

Pispalan kirkolla Tampereella on joka toinen sunnuntai Varikkomessu. Kandee käydä tsekkaamassa. Allaolevan linkin kautta pääset kuuntelemaan Varikon oman pastorin, Timo Pöyhösen opetusta aiheesta, joka ei jätä ketään kylmäksi.

http://www.uusiverso.fi/files/10164/varikon_saarna_09022014.mp3

Suosittelen ensiksi kuuntelemaan Pöyhösen tuhdin, innostavan, hoitavan ja haastavankin opetuksen. Tee siitä omanlaisesi muistiinpanot, jos tarvitset niitä. Minä tarvitsen.


Nopen muikkarit:

Etsi ja löydä lahjasi ja paikkasi Jumalan suunnitelmassa.

1. Mitä haluaisit tehdä, jos et pelkäisi? (intohimo, sydämen palo/kaipuu)

2. Mitä osaat parhaiten? (lahjat, kyvyt, taidot)

3. Mihin sua on elämässä valmisteltu? (kokemus)

4. Tartutko niihin mahdollisuuksiin, jotka Jumala sulle antaa? (mahdollisuudet)
    Käytätkö talenttejasi? Otatko riskejä?

kantava ajatus: Älä vertaa heikkouksiasi toisten vahvuuksiin.


Hanki Hybelsin kirja näppeihisi. Joo, voin lainata omaani. Lue se ja tee taas muistiinpanoja, jos tarvitsee. Uskallan luvata, että olet prosessissa.

Meitsille prosessi on tila, jossa ulkoisesti ei tapahdu välttämättä mitään, mutta korvien välissä ja sisuskaluissa käy valtava kuhina ja porina. Silloin tarvitsen aikaa, rauhaa, virittäviä lauluja, aikaa, tekstejä, kuvia, aikaa, puheita ja paikkoja, aikaa sekä pitkiä, kiireettömiä keskusteluja luottoihmisten kanssa ja eritoten Luojani kanssa. Lihaskin kasvaa levossa.

Toiminnan aika tulee myöhemmin, mutta se tulee varmasti. Haluan silloin olla valmis lähtemään liikkeelle, tekemään osani, muuttamaan sanat lihaksi. Pyhän tyytymättömyyden ruokkiminen ajaa paljon suurempiin asioihin kuin tulee mieleen. Kyse ei enää todellakaan ole vain minusta ja sinusta, meidän elämistämme.