Kiitän Luojaani tästä päivästä!!

Voin kertoa sinulle, että kaikki päivät täällä uudessa ympäristössä, uusien kasvoja (tosin ystävällisten sellaisten) parissa ja vieraalla kielellä, eivät ole olleet helppoja. Paremmin minut tuntevat tietävät, että olen toisinaan syrjäänvetäytyvä, arka ja synkkyyteen taipuvainen. Hyviä hetkiäkin on ollut monia - mutta suopeutuminen on välillä ottanut koville.

Tänään herätessäni en osannut aavistaakaan, millaisen lahja Jumala oli valmistanut minulle täksi päiväksi :) Menin normaalisti toimistolle klo 8.30. ja rukoushuoneeseen, jossa liki joka aamu on enemmän tai vähemmän jengiä rukoilemassa yhdessä. Mutta tänään olikin staff meeting eli koko henkilökunta (DTS, SOE, base ja leaderit, yhteensä noin 40 hlöä) kokoontui yhteen. Tämä tapahtuu joka toinen tiistai. Erittäin mukava tilanne, mm.aluksi kaikki eri kansallisuudet rukoilivat omalla kielellään. Sain edustaa koko Suomea :) Staff meeting on tärkeä yhteenkuuluvuuden ja yhteyden takia. Lisäksi se on merkittävä kanava isojen ja pientenkin asioiden jakamiselle.

Tämän jälkeen ajattelin, että nyt menen pesemään lakanoita - mutta ei - vuorossa olikin base staff meeting eli pienemmän porukan kokoontuminen, meidän jotka teemme töitä basessa. Tällä kertaa herkuteltiin puuseppä-Martinin tekemällä suklaakakulla ja rohkaisimme toisiamme. Käytännössä teimme laput jokaisen nimellä ja ne kiersivät ringissä. Jokainen sai kirjoittaa toisen lappuun jotain rohkaisevaa. Melkein sama ajatus kuin Koivikossa totuuden tuolissa / positiivisuuslapussa. So nice :)

No nyt lähden sitten kohti basea ja...vaan eipä mitään, "pomoni" sanoi, että haluatko osallistua tänään DTS:n luennoille. Tänne tulee opettajia eri puolilta maailmaa muutamaksi päiväksi tai viikoksi opettamaan eri aiheista. (Muunmuassa heidän huoneitaan siivoan ja laitan kaiken kuntoon seuraavaa opettajaa varten.) Tällä viikolla on teemana Sana ja opettajana noin 55-60v. nainen Jenkkilästä. Noh, tottahan minä haluan opetusta kuulla :) Ennen luennon alkua pääsin näkemään vähän mitä rutiineja DTS:lla on.

Joka aamu on eri opiskelijan vuoro olla muiden rohkaistavana. Tosi makee juttu!! Muut kertovat asioita, joista pitävät sinussa ja missä olet hyvä. Tällaista meistä jokainen kaipaa ja myös tarvitsee. Liian harvoin kuitenkaan sitä toisillemme suomme. Tämän jälkeen opiskelijat antoivat lyhyitä todistuksia siitä, mitä edellisellä viikolla (olivat pois basesta tiimiviikolla eli käytännön harjoittelussa) Jumala oli tehnyt. Tämäkin juttu on tosi rohkaiseva koko ryhmälle. Kuulla miten Jumala tekee työtään meissä ja ympäristössä sekä käyttää meitä.

Mutta sitten opetukseen :) Kun Mary Jean Powers aloitti aamupäivän settinsä, meinasin alkaa itkeä. Ilosta :) Aivan loistava huumorintaju, todella innostava ja maanläheinen tapa opettaa sekä kommunikoida ihmisten kanssa. Kaikesta hänen tavassaan opettaa ja opetuksen sisällöstä loisti se, että kunnia kuuluu Jumalalle. Lähdimme liikkeelle perusasioista, jotka nekin tuntuivat aivan ihmeellisiltä minulle. Imin opetusta itseeni kuin pesusieni vettä. Mary Jean opettaa vielä 3 päivää ja saan osallistua noille luennoille. Iloitsen siitä todella paljon. Tänään tajusin, että olen kuin kuihtunut kasvi. Nyt kun sain vettä ja valoa, virkistyin ja jaksan nostaa pääni ylös - kiinnittää katseeni Elämän antajaan. Kiitos Jeesus!!

God, what do you want to say today?

Otsikon kysymys lukee täällä basessa tyttöjen vessanovessa.

Minulla on heikko kuulo ja huono keskittymiskyky. Ei vain fyysisessä vaan myös hengellisessä mielessä. Onneksi Jumala puhuu ennenkaikkea Sanansa kautta - siis Raamatun, joka on käteni ulottuvilla lähes aina. Ja osaanhan minä lukea. Itseasiassa erityisesti pidän lukemisesta ja mainitsen sen harrastuksekseni. Miksi sitten en tartu Elämän kirjaan ja kuuntele. Laiskuutta? Aikapula? You name it, I have it.

Rukouksessa Isän äänen kuuleminen on aina ollut minulle erittäin vaikeaa. Se vaatii tietysti myös harjoittelua. Huomaan olevani arka. Pelkään, että asiat / ajatukset / kuvat / sanat etc, jotka saan rukouksessa ovatkin omiani, minusta lähtöisin, eikä Jumalasta. Onneksi Raamatusta voi tarkastaa, mikä on Jumalan tahdonmukaista, Hänen sydämeltään lähtenyttä.

Joku viisas ihminen joskus sanoi, että rukous on Isän syliin kiipeämistä. Pidän tästä mielikuvasta :) Tänään olin luterilaisen kirkon messussa. Välihuomio: miten virkistävää olikaan saada nauttia ehtoollista. Siellä pappi (toinen välihuomio: saarnaa ilmeisesti aina siitä kohtaa, mistä penkkirivit alkavat, ei saarnastuolista tai lukupulpetista. On näin heti lähempänä ihmisiä monella tapaa.) puhui siitä, miten rukous voi helposti olla sitä, että puhun itselleni tai itsekseni Jumalasta. Olematta yhteydessä Jumalaan, josta itsekseen puhun. Tai sitten...minä sitä ja minä tätä ja minulle...me, myself and I. Jos minä itse olen rukouksen lähtökohtana tai keskipisteen, onko kaikki oikeassa järjestyksessä.

On hyvä tuntea kolmiyhteinen Jumala ja Hänen rakas Poikansa, Jeesus Kristus - silloin on huomattavasti helpompi jutella heille. Jumala puhuu meille edelleen, tänäkin päivänä ja tässä maailmanajassa varmiten Sanansa kautta, joka on by the way Elävä ja eläväksi tekevä. Keskustelu on useimmiten enemmän kuuntelemista kuin puhumista. Pappi rohkaisi meitä lukemaan Raamattua kysellen ja ennenkaikkea kuunnellen, rukoilemaan Raamatun kanssa.

Freedom within prison walls.

Tänään on vapaapäivä. Sai nukkua pitempään. Syödä aamupalan rauhassa. Sitten lähdin kameran kanssa kävelylle, tutkimaan kaupunkia. Kauniiden ja karujenkin asuinalueiden läpi kuljeksin. Hyvin erilaisia alueita on aivan kiinni toisissaan.

Aurinko paistoi täydeltä terältä ja syksyn lehdet rapisivat jaloissani. En malttanut palata baseen ennenkuin olin niin väsynyt, että oli pakko. Reilut 4 tuntia tuli talsittua. Kuvia en muistanut montaa ottaa. Samalla reissulla kävin välttämättömillä ostoksilla ja etsin elokuvateatterin.

Nyt on vatta täynnä riisipuuroa. Lauantaisin ja sunnuntaisin on erilaiset ruoka-ajat kuin arkena. Joka lauantai on puuropäivä. Tulee jouluinen olo. Päivä on ollut ihana. Paljon valoa, raitista ilmaa ja ulkoilua. Vielä jos jaksaisi kiivetä yhden mäen päälle ennenkuin tulee ilta ja aurinko laskee.

Huomaan kaipaavani ulkoilmaa aivan uudella tavalla nyt, kun olen työajallinen ja en voi lähteä ulkoilemaan ennen klo 16. Sitten päivällinen onkin klo 16.30. joten en ehdi ulos asti koskaan ennen klo 17 ja sitten alkaakin jo hämärä hiipiä vuorten takaa. Pitää ottaa kaikki ilo irti viikonloppuina ja varsinkin nyt, kun on keliä.

Monena päivänä töitä tehdessäni olen kuunnellut Åströmin Ninan biisiä Freedom within prison walls. Kappale on syntynyt Ninan vankilavierailujen kautta. Se istuu hyvin nykyiseen asuin- ja työpaikkaani.
Enjoy it :)

Tape me to the other side.

Hej og hej. Otsikko liittyy eiliseen työpäivääni, jota vietin mm. basen 4.kerroksessa eli vintillä, jossa on työkamuni Martinin "office". Siellä sain opetusta puusepältä (kyllä, tämä nuorukainen kulkee kirjaimellisesti Jeesuksen jalanjäljissä) siitä, miten tunnistan listoista, mikä on puuta ja mikä feikkiä sekä mihin mitäkin listaa käytetään.

Monenlaisia työtehtäviä on ollut: siivousta, raksasiivousta, vierashuoneen siivousta ja laittamista edustuskuntoon, pyykkäämistä (just love it), silittämistä, maalaamista (toinen rakas) ja keittiöhommia (tänään ekan kerran...not my favorite). Noh, tekemistä riittää ja päiväsaika kuluu siinä. Jaloillaan oleminen ja fyysinen työ koettelee kehoani, etenkin selkää - mutta kyllä tästä selvitään.

Kivoja juttuja viikolla oli spontaani elokuvailta SOE:n opiskelijoiden kanssa (School Of Evangelism). Katsoimme Faith Like Potatos. Ihan hyvä raina edelleen. Tärkeämpää oli tutustua ihmisiin ja olla porukassa. Tiistaina eräs SOE:n tytöistä pyysi minua raamattupiiriin, joka pidettäisiin jossain paikallisista kahviloista. Tämä oli siis eka kerta ja meitä oli neljä paikalla. Mukavaa. Kaikki muut olivat norjalaisia, joten käytimme norjaa ja vain vähän englantia. Luin Raamattua ääneen norjaksi :D Kahvila nimi on Stockmand. Melkein tuli kotoisa olo. Join kaakaota. Oh-hoh.

Joka torstai on basen kellarikerroksessa (eli ruokailutilassamme) Cafe Motta. Opiskelijat muuttavat tilan viihtyisäksi ja trendikkääksi kahvilaksi. Flyereita on jaettu ja mainoksia laitettu esille. Eilen paikalla oli vain vähän basen ulkopuolelta tulevia nuoria, mutta joitakin kuitenkin. Nautin loistavasta mansikkapirtelöstä ja keskustelusta eestiläisen nuoren naisen kanssa, joka on täällä töissä kolmatta vuotta ja sitä ennen kävi DTS:n (Discipleship Training School) täällä. Sydämessäni on erityinen paikka eestiläisille <3

MUTTA viikon kohokohta oli eilen aamulla, kun menin lähiruokakauppaan. TAT-TA-DA-DAT-TA-DA-DAAAAAAAAAA, siellä oli Marianne, nainen jonka tapasin puistossa viime lauantaina, kun olimme evankelioimassa. Menneellä viikolla hän tuli mieleeni monta kertaa ja kannoin hänet Isän syliin rukouksissa. Ja nyt Rema 1000:ssa hän laittoi hedelmiä tiskiin!!! Marianne on siis töissä siellä. Menin hänen luokseen ja kysyin, onko hänen nimensä Marianne. En ollut aivan 100% varma, koska hänellä ei tällä kertaa ollut huppua päässä ;) Hän oli Marianne ja näytti hämmentyneeltä. Kysyin, muistaako hän, kun juttelimme viime lauantaina puistossa. Ja hän muisti. Emme ehtineet puhua enempiä, koska hänellä oli kiireinen työaamu. Tulin NIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIN hyvälle mielellä tästä lyhyestä kohtaamisesta. Kiitin Herraa Mariannesta. Uskon ja rukoilen, että saan jälleen törmätä häneen ja voisimme tutustua paremmin.

Nyt on mentävä. Sain jo kommentin, että kirjoitanko kirjaa ;) Täällä on vain yksi yhteinen ja yleinen tietokone koko basessa, joten en voi olla ikuisuutta tässä. Vaikka nuorisolla toki on omat läppärit ja muut hifi-laitteet. Lähden pian yhteen konserttiin Misjonkirkelle. Ilta on vasta nuori, mutta minä en ;)

Ha det bra alle sammen!!

Alla pari kuvaa Skienistä ja yksi basesta (eli Prisonista). En ole ehtinyt kuvailla vielä mitään ja voi olla hankala saadakaan kuvia koneelle.

How big is your heart?

Torstai-illasta asti olen ollut Skienissä Missionuorten basessa. Ihmiset ovat ystävällisiä ja nuoria. Pääni on sekaisin, kun yritän selviytyä englanniksi uudessa ympäristössä ja uusien kasvojen keskellä. Useampi itkun purskaus on jo tullut - samoin lämmin ailahdus sydänalassa.

Olen ainoa suomalainen basessa. Muutama eestiläinen on staffissa. Muuten väkeä on Ruotsista, Tanskasta, Saksasta, Usasta, Brasialiasta ja pääosa Norjasta. Tehtäväni ovat vielä hieman epäselvät. Tiimini (Home and Comfort) pomo on ollut sairaana. Näemme ehkä maanantaina. Perjantaina pesin lakanoita ja pyyhkeitä sekä silitin. Olen nukkunut kaksi yötä omassa sellissäni, joka on karu, mutta mukava. Kiitos Herralle, olen nukkunut kuin tukki. Kaikki uusi ja vieraat kielet uuvuttavat.

Tänä viikonloppuna Skienissä on eri kristillisten seurakuntien (joita on paljon) yhteinen rukousviikonloppu, joka sisältää erilaisia kokoontumisia. Osallistuin tänään opetukseen, jonka aiheena oli evankeliointi. Opettaja oli erittäin innostava ja aito. Hän kysyi, mitä evankeliointi on. Tuli monia vastauksia: Jeesuksesta kertomista ihmisille, ihmisten rakastamista, Jumalan ylistämistä etc. Luennon pitäjä sanoi, että kaikki ovat hyviä ja oikeita vastauksia. Hänelle evankeliointi on kysymys: How big is your heart eli Kuinka suuri sinun sydämesi on?

Tämä kysymys ja opetus pisti miettimään, omaa osaani ja tapaani kertoa ihmisille Jeesuksesta, rakastaa heitä ym. Jeesus ei ole enää keskuudessamme fyysisesti. Hän antoi meille tehtävän. Kuka sen hoitaa ellemme me?
Olen tiennyt erilaisia evankeliointitapoja. Traktaattien jakamisen lisäksi Jumalan rakkautta voidaan viedä eteenpäin vaikkapa maalaamalla talon seinät tai pitämällä kerhoa lapsille. On ystäväevankeliointia, kirje-evankeliointia, ovelta ovelle -evankeliointia etc. Tänään tutustuimme neljään eri keinoon: treasure hunting eli aarteen etsintä, validition, creation prayer ja cafe.

Ryhmäni oli aarteen etsijöitä. Jakauduimme pienempiin ryhmiin, joista vielä pareittain. Rukoilimme ja kuuntelimme Jumalan ääntä: missä, minkä nimisiä, millaisilla tuntomerkeillä varustettuja ja millaisia asioita kantavia ihmisiä meidän tulisi kohdata. Jokainen ihminen on aarre. Sinä olet aarre - sen haluamme kertoa tuolle ihmiselle.

Minun aarrekarttaani tuli merkinnät: puisto, koiraan kanssa kulkeva ihminen. Tiimini Michael, Melanie ja Therese saivat tarkempiakin tuntomerkkejä: punainen takki, Marianne etc.Kohtamisimme eri ihmisiä. Toiset halusivat jutella, toiset eivät. Itselleni merkittävin kohtaaminen oli puistossa. Näin jo kaukaa naisen, joka tuli koiran kanssa sateessa. Therese, joka on norjalainen, tuli avukseni. Kävelimme naisen luo ja kysyin, onko koira kiltti (norjaksi :)). Siitä lähti keskustelu. Puhuimme koirasta, siitä ketä olemme ja että olemme aarteen etsintää. Naisen nimi oli Marianne!! Hän kertoi elämästään. Kysyimme saammeko rukoilla hänen puolestaan. Marianne kertoi, että hänellä on ollut hyvä elämä ja asiat on hyvin. Koira tosin oli erittäin sairas. Kiitimme Jumalaa Mariannen elämästä ja pyysimme koiralle terveyttä. Kerroimme, että Mariannelle, että hän on aarre, jota olimme etsimässä - ja miten Jumala rakastaa häntä. Oli erittäin mukava jutella naisen kanssa ja huomata, miten iloiseksi hän tuli. Kaikki keskustelut eivät ole yhtä avoimia tai mukavia - mutta Jumala puhuu ja koskettaa ihmisiä kauttamme, jos annamme itsemme käyttöön, emmekä astu Hänen tielleen. Mariannen kanssa lopulta halasimme ja sanoimme ha det brat.

rohkaisu.

Tänään sain rohkaisua tästä kuvasta.

Mieleeni nousi M.Lutherin sanat:
"Jumala ei ota vastaan muita kuin hylättyjä, ei paranna muita kuin sairaita, ei anna näköä muille kuin sokeille, ei elämää muille kuin kuolleille, ei vanhurskauta muita kuin syntisiä, ei tee viisaiksi muita kuin tyhmiä."

unet.

Olen nähnyt ja muistan hyvällä tavalla omituisia unia viimeisen viikon aikana. En aio sukeltaa erilaisiin unien tulkinnan tai selittämisen koulukuntiin, esim. Freudin tai muidenkaan päätelmiin. En halua niihin sekaantua.

Kaikkivaltiaalla Luojallamme on valta vaikuttaa myös uniimme. On ihmisiä, joille Jumala antaa unia näyiksi tulevasta, ikään kuin ennekuviksi. Raamatusta voi lukea vaikkapa Joosefista ja hänen kyvystään tulkita Jumalan antamia enneunia: 1.Moos.37 ja 39:21-41:57.

Kaikki unet eivät ole enneunia tai niiden sisältö ei kerro jotain merkittävää tulevasta. Yleensähän unet heijastavat tunteitamme, ajatuksiamme ja kokemuksiamme, joita aivomme kehon levätessä käsittelevät. Mutta unien kautta Jumala voi rohkaista ja vahvistaa epävarmaa, heikko, pelokastakin ihmistä. Tällaisia unia olen nähnyt viime aikoina.

Silloin kun olen kokenut olevani yksin ja hylätty, unessa olen saanut kokea olevani hyväksytty ja rakastettu. Jumala haluaa vakuuttaa minut siitä. Silloin kun olen kokenut suurta epävarmuutta ja pelkoa tulevaa kohtaan, unessa Jumala on osoittanut, ettei minulla ole syytä pelätä vaan voin Häneen luottaen ottaa seuraavan askeleen, vaikken tiedäkään vielä mitä siitä seuraa. Joskus unet vahvistavat minulle Jumalan antamia lupauksia suoraan Sanasta. Ne muistuttavat, että palaa aina Elävän Sanan äärelle ja puhu Isälle.

                                          Kaj Stenvall: Hiljaisempi virtaus  


"Sinä saat olla luottavalla mielellä, sillä toivo elää, olet turvassa. Voit nukkua levollista unta" Job 11:18

hytta.

Norjalaiset ovat kansa, joka rakastaa luontoa: merta, tunturia, järviä, vuoria, jokia yms. Heillä on erityinen suhde ympäristöönsä, sen haasteisiin ja kauneuteen jo historian kauttakin. Suuri osa norskeista on ulkoilmaihmisiä ja vapaa-ajalla monet lähtevät vaeltelemaan, kalastamaan, metsästämään ja tietysti talvella hiihtämään sekä laskettelemaan. Tunturit ja syrjäseudut ovat täynnä mökkejä (hytta), joissa vietetään viikonloppuja ja pitempiä lomia. Rauha, hiljaisuus, puhdas luonto, kiireettömyys. Niistä minäkin pidän.

Sain olla siskon perheen kanssa heidän hytallaan Aivan mahtava mesta: kivimökki orginelleine yksityiskohtineen, suloisia ruohokattoisia piharakennuksia, hassu ulkohuussi ja vieressä virtaava joki.

Kiitos Herra tästä viikonlopusta, paikasta ja ennen kaikkea ihmisistä.

kuvia.

Jotain tunnelmakuvia Orkangerista vuonon rannalta.

riippuvuus.

Aina aika ajoin mietin, mistä kaikista asioista olen riippuvainen. On monta sellaista asiaa, jotka eivät ole minulle hyväksi, mutta joissa olen kiinni - ja jotka tuntuvat seuraavan minua vuodesta toiseen. Jokaisella meistä on omat riippuvuutemme. Toiset niistä ovat yleisesti paheksuttuja - toisia taas ei pidetä edes riippuvuuksina. Joskus riippuvuus kun pukeutuu hyvää ja kauniiseen asuun huijaten ihmisiä.

Omalla kohdallani olen pohtinut sitä, miten riippuvainen olenkaan muista ihmisistä. Missä kulkee normaalin ihmisistä välittämisen / yhteyden hakemisen ja läheisriippuvuuden raja. Tämän kysymyksen äärellä nousee väkisinkin esiin myös kysymys suhteestani Jumalaan. Kuinka riippuvainen olen Hänestä.

Elämän pimeämpinä ja vaikeampina aikoina olen saanut huomata, että Jumala on ainoa, josta kannattaa olla riippuvainen Hän on ainoa, joka kestää. Hän ei jätä, eikä hylkää, vaikka kaikki muu ympärillä murenee. Vain Hän voi kantaa kaikki kipumme, tuskamme ja tyhjyytemme. Jeesuksen varaan kannattaa rakentaa elämänsä. Meiltä voidaan viedä ja niin monesti viedäänkin pois asioita, joiden varaan olemme ripustautuneet: läheiset ihmiset, terveys, omaisuus, maine, kunnia yms. Kun kaikki muu katoaa tai otetaan pois, Jumala jää. Jeesus pysyy.

Ainoa tarpeellinen riippuvuus ihmisellä on jatkuva yhteys Jumalaan ja Jeesukseen. Näin olen päätellyt.

jäähyväiset, lähtö, matka ja perillä.

Voin kertoa, että oli TODELLA vaikeaa sanoa heippoja rakkaille ihmisille - niin nuorille kuin vanhoillekin. Otti koville, vaikken itkenytkään joka tilanteessa valtoimenaan. Lähdön haikeudessa oli kuitenkin jotain erittäin kaunista: aito ja avoin tunne molemminpuolisesta välittämisestä sekä jälleennäkemisen toivo.

Lähtöön liittyy varmasti aina paljon valmisteluja, monenlaisia ponnistuksia ja paljon ajatuksia. Minulle siihen liittyi myös hyvin sekavia tunteita. Oli valtavan vapauttavaa aloittaa matka siirtymällä ensin noin 25 kilometrin päähän kotoa ja hengähtää ystäväpariskunnan helmoissa pari yötä. Kiitos adoptiovanhempani :)

Varsinainen matka alkoi sitten lauantaina 6.10. ennen klo 09. Ihana kummityttöni haki minut, käytti ostoksilla Parkanon urheiluliikkeessä ja vei junalle. Kiitos Elpuri. Matkan ensimmäistä pätkää minun ei tarvinnut tehdä yksin. Sain seurakseni uskollisen ystävän. Teot puhuvat lujempaa kuin sanat.

Kemistä jatkoin matkaa bussilla yksin Haparandan kautta Luleåån, jossa hyppäsin yöjunaan, joka puksutti pimeän Ruotsin halki. Sain nukuttua muutamia tunteja hyvin. Samassa vaunussa kanssani istumapaikoilla matkusti noin 8 ihmistä. Bräckessä sekä Östersundissa vaihdoin aamulla junia ja nukuin jälleen. Vettä satoi koko matkan ajan enemmän ja vähemmän, mutta niskaani sain sitä vain vähän Luleåssa ja Bräckessä. Ruotsin ja Norjan rajaa lähestyessä vettä tuli rankasti ja tuuli repi matalia puita sekä pensaita. Lähempänä Trondheimia ei enää satanut vaan aurinko vähän pilkahteli, kun juna kurvaili vuononreunoja pitkin. Väsyneet silmät lepäsivät maisemissa.

Koska oli sunnuntai, kaupunki oli hiljainen kun kävelin kantamuksineni sen halki. Busseja ei pyhänä kulje Orkdaliin joka tunti. Vaelsin Mormors Stue -nimiseen kahvilaan, joka jo vuosia sitten valloitti minut tunnelmallaan. Siellä nautin katkaravuilla täytetyn sämpylän ennenkuin nousin bussiin, joka vei minut hurjaa vauhtia Orkangeriin siskon perheen luo.

Nyt kun olen ollut noin 37 tuntia Norjassa, olo on edelleen väsynyt, flunssainen ja jollain tavalla ristiriitainen. Toisaalta sydämessä on iloa ja kiitollisuutta - toisaalta olen rauhaton  ja pelokaskin. Tänään olin siskon ja hänen kahden nuoremman tyttärensä kanssa. Leivoin 6-vuotiaan kanssa banaanikakun. Se tuoksui, näytti ja maistui hyvältä, vaikka olikin hieman raaka sisältä. Ehkä alan leipoa tämän vuoden aikana enemmän kuin pari juustokakkua. Siskon tytöstä tulee kuulema poliisi, palomies tai kampaaja. Mieluusti näitä kaikkia. Minusta hänestä tulisi hyvä opettaja. Eilen ja tänään on tuo ekaluokkalainen kärsivällisesti opettanut minulle norjaa koulu- ja satukirjojen avulla. Harjoitukset jatkuvat.