Moni asia elämässä opitaan kantapään kautta. Joskus myös otsalohkon tai polvilumpion. Opin on oltava hyvin konkreettista ja tultava erittäin lähelle. Usein jopa ihon alle.
Isäni on opettanut minulle menneen kevään aikana PALJON rukouksesta ja opettaa edelleen. Hän käytti tähän kantapäätä. Ei omaani vaan aluksi minulle täysin vieraan ihmisen kantapäätä. Tuon kantapään kautta sain opetella rohkeutta, sitkeyttä, kiitosta, itkua ja nähdä ihmeitä. Isä opettaa itsestään: kuka Hän todella on. Hän opettaa siitä mitä muuta rukous voi olla kuin sitä mihin olin sen itse rajannut. Hän tekee siitä elävää ja jatkuvaa.
Isäni tietää, että minun kanssani on oltava hyvin hyvin hyvin selkeä ja suora. Oppitunteja on tullut monia. Tukiopetusta on saanut aina, kun on pyytänyt ja toisinaan pyytämättäänkin. Seuraava oppitunti oli kädet ja sitten pää. Kyynelkanavat ovat tulleet pitkin matkaa tutuiksi. Hän on vienyt minut lähemmäs omaa sydäntään. Antanut rakkauttaan, jotta voisin oppia rakastamaan kuten Hän. Vienyt syvälle omiin kipuihin, jotta voisin löytää sen Norpan, joksi Hän minut alunperin teki. Isä on näyttänyt, että Hän haluaa pitää meitä kädestä ja silittää hiuksista, kun tarvitsemme läheisyyttä ja turvaa.
Kantapääkoulussa on ollut ihana ja hurjan vaikea olla. Toivon, että saan olla siinä pitkän oppimäärän mukaan. Suorittaa ylemmän korkeakoulututkinnon. Vaikka se olisi kuinka vaikeaa. Haluan nähdä itseni ja toiset ihmiset Hänen silmin. Oppia enemmän lähimmäisenrakkaudesta ja jakaa sitä. Haluan osata käyttää lahjoja, joita Hän on antanut ja edelleen antaa minulle. Haluan elää Hänessä, Hänestä ja Hänelle. Tuntea Hänet ja rakkautensa sekä tehdä Hänet tunnetuksi.
Miika 6:8
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti