luopuminen.

Eilen Ikaalisten kirkossa oli  aivan mahtava hyväntekeväisyyskonsertti, Kaunis Ihminen. Niin siistiä, että tällainen järjestettiin jo kolmannen kerran omassa kotikirkossani. Lahjojaan käyttivät monet ihmiset niin paikalliset kuin vierailijatkin, mm. kls, Nina Åström, Ilkka Puhakka ja Juha Tapio.

Olimme tulleet aamupäivällä nuorten kanssa syysleiriltä Koivikosta ja olin melko sekaisin väsymyksestä. Sain nähdä pitkästä aikaa, syödä lounasta ja rukoilla yhdessä ystävän kanssa ennen konserttia.  Yhteinen rukous on rohkaisevaa. Kirkossa tuttuja ihmisiä tulvi ovista ja ikkunoista. Huikeeta nähdä heistä jokaista, vaikka aikaa kiireettömään tapaamiseen ei ollutkaan. Konsertissa samalla penkillä istui liuta rakkaita ihmisiä, suosikkiartisti laulamassa ja kirkossa paljon kansaa. Kiitollisuus täytti mielen. Musiikki ja tarinat koskettiviat sydäntä.

Kesken konsertin tajusin, mikä on vaikein osuus lähtemisessä. Siis mikä on minulle vaikeinta. Ihmisistä luopuminen. Eilen luopumisvaihe iski todella päälle. Samalla ääretön kiitollisuus näistä ihmeellisistä Jumalan luomuksista, samalla haikeus ja ikävä luopua heistä.

Tänään jatkoin luopumista. Se tekee joskus todella kipeää. Jokainen elämän päivä on jonkinlaista luopumista. Luopumista eilisestä, menneistä, siitä mistä ei voi tai kannatakaan pitää kiinni. Haluaisin myös opetella luopumaan siitä, mikä ei ole Jumalan tahdonmukaista ja siitä mikä on vain minun omaa haihatteluani. Haluan luopua siitä kuvitelmasta, että itse tietäisin, mikä on minulle parhaaksi. Haluan luopua siitä tunteesta, että Jumalalla ei ole suunnitelmia minun varalleni. Sillä Raamattu lupaa, että on. Ne ovat vieläpä rauhan suunnitelmia.

Jeesus kulkee edelläni. Hänelle minun tulevaisuuteni on historiaa.