jäähyväiset, lähtö, matka ja perillä.

Voin kertoa, että oli TODELLA vaikeaa sanoa heippoja rakkaille ihmisille - niin nuorille kuin vanhoillekin. Otti koville, vaikken itkenytkään joka tilanteessa valtoimenaan. Lähdön haikeudessa oli kuitenkin jotain erittäin kaunista: aito ja avoin tunne molemminpuolisesta välittämisestä sekä jälleennäkemisen toivo.

Lähtöön liittyy varmasti aina paljon valmisteluja, monenlaisia ponnistuksia ja paljon ajatuksia. Minulle siihen liittyi myös hyvin sekavia tunteita. Oli valtavan vapauttavaa aloittaa matka siirtymällä ensin noin 25 kilometrin päähän kotoa ja hengähtää ystäväpariskunnan helmoissa pari yötä. Kiitos adoptiovanhempani :)

Varsinainen matka alkoi sitten lauantaina 6.10. ennen klo 09. Ihana kummityttöni haki minut, käytti ostoksilla Parkanon urheiluliikkeessä ja vei junalle. Kiitos Elpuri. Matkan ensimmäistä pätkää minun ei tarvinnut tehdä yksin. Sain seurakseni uskollisen ystävän. Teot puhuvat lujempaa kuin sanat.

Kemistä jatkoin matkaa bussilla yksin Haparandan kautta Luleåån, jossa hyppäsin yöjunaan, joka puksutti pimeän Ruotsin halki. Sain nukuttua muutamia tunteja hyvin. Samassa vaunussa kanssani istumapaikoilla matkusti noin 8 ihmistä. Bräckessä sekä Östersundissa vaihdoin aamulla junia ja nukuin jälleen. Vettä satoi koko matkan ajan enemmän ja vähemmän, mutta niskaani sain sitä vain vähän Luleåssa ja Bräckessä. Ruotsin ja Norjan rajaa lähestyessä vettä tuli rankasti ja tuuli repi matalia puita sekä pensaita. Lähempänä Trondheimia ei enää satanut vaan aurinko vähän pilkahteli, kun juna kurvaili vuononreunoja pitkin. Väsyneet silmät lepäsivät maisemissa.

Koska oli sunnuntai, kaupunki oli hiljainen kun kävelin kantamuksineni sen halki. Busseja ei pyhänä kulje Orkdaliin joka tunti. Vaelsin Mormors Stue -nimiseen kahvilaan, joka jo vuosia sitten valloitti minut tunnelmallaan. Siellä nautin katkaravuilla täytetyn sämpylän ennenkuin nousin bussiin, joka vei minut hurjaa vauhtia Orkangeriin siskon perheen luo.

Nyt kun olen ollut noin 37 tuntia Norjassa, olo on edelleen väsynyt, flunssainen ja jollain tavalla ristiriitainen. Toisaalta sydämessä on iloa ja kiitollisuutta - toisaalta olen rauhaton  ja pelokaskin. Tänään olin siskon ja hänen kahden nuoremman tyttärensä kanssa. Leivoin 6-vuotiaan kanssa banaanikakun. Se tuoksui, näytti ja maistui hyvältä, vaikka olikin hieman raaka sisältä. Ehkä alan leipoa tämän vuoden aikana enemmän kuin pari juustokakkua. Siskon tytöstä tulee kuulema poliisi, palomies tai kampaaja. Mieluusti näitä kaikkia. Minusta hänestä tulisi hyvä opettaja. Eilen ja tänään on tuo ekaluokkalainen kärsivällisesti opettanut minulle norjaa koulu- ja satukirjojen avulla. Harjoitukset jatkuvat.