justice.

Oikeudenmukaisuus, kansankielellä reiluus. Nykysuomalaisen lapsen ja nuoren suusta (mistä lienevät oppineen tämän virren...) kuulee helposti sanat epäreiluuuuuu / ihan epää / epistä / onko tää nyt reiluu. Sitä sopii kysyä, kun lukee vaikkapa alla olevan linkin takan olevaa artikkelia.

http://listverse.com/2012/12/03/10-images-of-where-children-sleep-around-the-world/

Moni sanoo, että onhan se nyt kaikkien tiedossa, ettei hyvinvointi jakaudu tasaisesti maapallolla. Ei mitään uutta auringon alla. Niinpä. Jos ja kun asia on kaikkitietävien ihmisten tiedossa - surullista on se, että hyvin harva haluaa tehdä asialle mitään. "Ei yksi ihminen voi muuttaa maailmaa... Miksi minä tekisin mitään, kun ei kukaan muukaan tee." Miksi edes yrittää. On paljon turvallisempaa kääntää selkänsä, sulkea korvansa ja silmänsä, elää omaa elämäänsä ja kuluttaa antamatta maailman kurjuuden häiritä sitä. Kun tuntuu pahalta, voi hankkia itselleen tai lapselleen jotain pientä kivaa lohdutukseksi. Uusi kampaus, geelikynnet ja ripsenpidennykset piristävät kummasti. Varsin kaamoksen aikaan pimeässä Suomessa. Joskus puhtaan omantunnon voi ostaa antamalla nälkäpäiväkeräykseen tms 2 euroa tai ehkä jopa kympin. Saan itseni kiinni tästä. Ja se kuvottaa minua.

http://www.talouselama.fi/uutiset/nyt+se+on+tutkittu+maailman+koyhyyden+voisi+lopettaa+100+rikkaimman+ihmisen+tuloilla+4+kertaa/a2164630

Monet tutkimukset toteavat, että absoluuttinen köyhyys tai puutteenalaisuus maailmassa on poistettavissa ihmisen toimesta. Miksi emme tee sitä? Itsekkyys, ahneus, omahyväisyys...me, myself and I. Surullista.

Alle dollarilla päivässä elävän väestön osuus eri valtioissa.
Yhden dollarin arvo tiistaina, helmikuun 12. päivänä 2013 klo 23.15 SUomen aikaa oli 74 senttiä.

En ole idealisti - mutta viime viikkojen aikana Jumala on puhunut minun kovalle, kylmälle kivisydämelleni, että muutos lähtee teioista, vaikka kuinkakin pienistä, jotka tehdään rakkaudessa ja totuudessa. Tekemistä riittää jokaiselle. Helpompi on antaa rahapussistaan kuin ajastaan. Minun on etsittävä on paikkani ja tapani tasata hyvinvointia, jakaa Kristuksen antamaa lämpöä ja oikeudenmukaisuutta. En voi jatkaa enää näin.

monenmoista säpinää.

Ehtoota ehtoota.
Viime ja tällä viikolla vapaaehtoistelu on lähtenyt käyntiin isommin.

Seurakunnat (joita yhtymässä on siis neljä) järjestävät perinteisesti kaikille riparilaisille yhteisen pyjama-cupin. Urheiluhallille (jonne mulla on matkaa noin 150 metriä) kokoontui perjantai-iltana noin 100 rippikoululaista ja 15 apuohjaajaa (vanhempia nuoria), kymmenkunta riparilaisten vanhempaa, kaks pappia, yks diakoni, yks katekeetta ja yks suomalainen vapaaehtoistäti. Pelit ja muu ohjelma alkoivat klo 21 ja loppuivat klo 02. Eri ripariryhmät olivat muodostaneet joukkueita, joilla oli yhtenäinen asustus, ryhmähuuto etc. Skaboja käytiin lento-, käsi- ja jalkapallossa. Omaa lajiani, lentävää palloa tietysti seurasin innolla. Käsipalloa oli erittäin viihdyttävää seurata. Pelien välissä oli korssamling eli iltahartaus, jossa kokoonnuttiin ison kynttilöistä tehdyn ristin äärelle laulamaan ja kuuntelemaan. Ilta ja yö meni nopsakkaan ja meininki oli hyvä. Pelejä ei otettu liian tosissaan, mutta kuitenkin tehtiin parhaansa.

Tällä viikolla pääsin siivoamaan kirkkoja. Kirkonpalvelija (en tiedä mikä nimike olisi lähimpänä...) nimeltään Tor haki mut kotiportilta autolla ja vei ensin Orkangerin kirkkoon, joka on suht pieni.

Siellä imuroin ja siirryimme muutaman sadan metrin päähän Hyvän Paimenen kappelille. Sekin on aika pieni rakennus ja jälleen imuroin mestan melko nopeasti.

Sitten jatkoimme matkaa pääkirkolle Fannremiin, jossa hyppäsin seurakunnan nelivetomaasturin puikkoihin ja ajoin Moen kirkolle parinkymmenen kilsan päähän. Alla ensin Fannremin kirkko ja sitten Moen.

Moen kirkko näyttää kuvassa pienemmältä kuin on. Sen imurointiin meni liki 3 tuntia. Ulkona oli -18 ja sisällä ehkä +5. Onneksi ajatukset olivat lämpimiä :)

Ettei kirkon kuvia olisi liian vähän, laitan alle vielä loputkin alueen kirkot kehiin:
ensin Geitastrand (pieni, lempparini ja siskon norjalaisen suvun kotikirkko) ja sitten fjellkirke eli tunturikirkko, jonne pääsee lumiseen aikaan vain suksilla.

Olin kuitenkin kiltti ja laitoin osasta sisäkuvat, nimittäin kuudesta rakennuksesta neljä on ulkoa valkoisia ja melko samannäköisiä. Mielikuvitusta ei ole liikaa haaskattu ;)

Tämän viikon maanantaina sain puhelinnumeron paikalliseen vanhusten palvelutaloon. Soitin ja sovin tutustumiskäynnin tiistaille. Nopean ja melko tylynkin "haastattelun" päätteeksi mut vietiin suoraan yhdelle 8 hengen osastolle. Tämä osoittautui hyväksi asiaksi. Pääsin sopimaan jutuista hoitsujen kanssa, näin tilat ja osan asukkaista. Parasta kuitenkin oli se, että sain vierailla kahden vanhuksen omassa huoneessa (iso, omin tavaroin kalustetut huone, pikkunen keittiötaso ja saniteettitilat) ja istuskella juttelemassa. Nyt pääsen harjoittelemaan norjan kieltä. Vanhukset lupasivat opettaa mulle lisää :) Heidän kanssaan oli kiva keskustella, kun ei ole kiirettä muodostaa lauseita ja on aikaa toistaa sama mulle niin kauan, että ymmärrän. Jatkossa käyn sillä osastolla 2-3 kertaa viikossa laittamassa aamupalaa, tarjoilemassa, siivoamassa aamupalan pois ja juttelemassa halukkaiden kanssa sekä toivottavasti myös ulkoiluttamassa, kun pakkaset vähän hellittää.

Varhaismuori sisälläni hypähtää, kun voin kohdata vanhempia ihmisiä. Omia rakkaita isovanhempia on jo ikävä. Hyvä, että saan nyt tavata sijaismummuja ja -taatoja. Vapaaehtoistyöntekijän urani on siis tähän mennessä koostunut pääasiassa diakoniatyöstä sekä siivous- ja keittiöhommista. Pikkasen nuorisotyötä siinä sivussa, ettei totuus pääse unohtumaan ;)

Viime viikolla sain postissa pari kirjaa. Tilasin ne tulevaa YWAM:n opetuslapseuskoulua ajatellen. Opiskeluihin kuuluu muutama kirjaraportti. Nyt mulla on 3/4 kirjasta, joista yksi on suomeksi. Aloin lukea sitä. Kirjoittaja on Loren Cunningham, joka on Youth With A Missionin eli Missionuorten perustaja. Kirjan nimi on Kirja joka muuttaa kansat. Mielenkiintoista ja herättelevää luettavaa. Jos olet yhtään kiinnostunut siitä, miten siunaukset kohtaa kansakuntia - niin lue tämä.

turhia sanoja & sydämen puhetta.

Sellainen fiilis mulla on usein, että maailmassa paljon puhetta mutta niissä on hyvin vähän sisältöä. Tarkoitan nyt sekä ihmisten välisiä keskusteluja yleisesti ottaen ja julkisia puheita että omia höpinöitäni.Varsinkin niitä.


Menneenä syksynä oon saanut huomata, miten tärkeä asia mulle on oma äidinkieli. En ole tajunnut tätä aiemmin yhtä kirkkaasti. Kielipuolena oon kokenut lukuisia turhautumisia ja monta henkistä itkupotkuraivaria, kun en osaa ilmaista itseäni englanniksi (ja norjaksi vielä vähemmän) niinkuin haluaisin. Osa minusta puuttuu, kun kielini on vajaista. Toisten kanssa yhdessä rukoileminenkin oli hankalaa, kun sydän ei puhu englantia. Onneksi Jumala ymmärtää ja puhuu suomea :) Voi sitä riemun hetkeä, kun sain rakkaan ystäväni kylään Skieniin ja sain puhua SUOMEA kasvokkain toisen ihmisen kanssa. Tunsin olevani jälleen kokonainen.

Muutamassa päivässä ikaalista puhuessani huomasin, että suustani tulee aivan kamalasti sanoja, jotka olisi parempi jättää sanomatta. Kielipuolisuus on opettanut siis ainakin sen, että sanat, jotka lausun ilmoille vieraalla kielellä, ovat harkitumpia. Puheesta karsiutuu pois paljon turhaa, tyhjää ja tyhmää. Toki myös kivoja sävyjä ja persoonallisia vivahteita. Esimerkiksi räyhääminen tai pistävillä sanoilla sivaltaminen ei onnistu yhtä helposti englanniksi kuin suomeksi. Onnellisia ne, jotka pälisivät vankilan kaikuvassa aulassa yötä myöden :) (Matt.15:18-19 ja Luuk.6:45)

Kävin eilen Orkdalin seurakuntayhtymän kirkkokonttorilla moikkaamassa vanhoja tuttuja ja ilmoittamassa, että haluaisin tehdä vapaaehtoishommia heille. Tänään pakkasin 79 kirjaa ja lajittelin noin 140 syntymäpäiväonnittelukorttia. Urakka jäi vielä kesken. Tuntui mukavalta tehdä jotain käsillään, auttaa seurakunnan työntekijöitä ja kuunnella samalla laadkasta musiikkia mp3:lla. Täällä seurakunta muistaa 75-, 80-, 85- ja 90-vuotiaita merkkipäivän johdosta kirjalla. Yli 90-vuotiaita onnitellaan jokaisena vuotena kukalla. Kaikki vuoden 2013 sankarit olivat käsissäni. Tajusin, että minkä huikean mahdollisuuden Jumala oli järjestänyt mulle. Tuhannen taalan eli noin 5 600 norjan kruunun paikka: voin tuoda heidät Isälle rukouksessa. Päivän askartelutuokiosta tulikin aivan erilainen, kun olin etukäteen ajatellut. Jumala on jo viime vuoden aikana sytyttänyt sydäntäni vanhuksille. Tänään roihu sai kasvaa. Ja esirukous sai myös uutta syvyyttä tämänpäiväisen hetken kautta päässäni sekä sydämessäni. Saan kiittää Jumalaa sellaisista ihmisistä, joita en tunne tai ole edes koskaan tavannut. Saan kantaa heitä Isän eteen ja syliin asti. Mah-ta-vuuuuut-ta :)

1.Tess.5:17-18

Rukoilkaa lakkaamatta. Kiittäkää kaikesta. Tätä Jumala  tahtoo teiltä, Kristuksen Jeesuksen omilta. (1992)

Pray continually; give thanks in all circumstances, for this is God´s will for you in Christ Jesus.



Check it out...kuomat opistolla on kerännyt Raamatunkohtia rukouksesta: http://www.sro.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=554&Itemid=446

radiohiljaisuus.

Joulu meni ja arki palasi. Niin täällä Norjassakin kuin Suomessa. Joulu oli sekä hyvää, levon aikaa että hämmentävää, sisäisen taistelun aikaa. Jumala oli kuitenkin kaikessa mukana. Kiitos siitä Hänelle.

Istun tällä hetkellä siskoni talon vierashuoneessa (tunnetaan myös tanten huoneena). Olen siis edelleen Orkangerissa. Monet ovat kysyneet, mitä teen ennenkuin menen maaliskuussa kouluun. En ole osannut vastata kysymykseen. Olen punninnut vaihtoehtoja ja pähkäillyt ja sitten jättänyt asian Isän valtaan. Koska en ole saanut erityistä ja selkeää vastausta muualle lähtemisestä, jäin tänne. Lähden jos niikseen tulee.

Jouluna sain levätä runsain mitoin ja nyt on aika toimia. Kävin eilen paikallisessa vapaaehtoistyön keskuksessa juttelemassa ja selvittelemässä, mitä voisin tehdä ja missä auttaa ja ketä. Maanantaina menen uudelleen ja silloin selvinnee lisää. Tänään kävin vuosien varrella tutuksi tulleessa Orkdalin seurakuntayhtymän kirkkoherranvirastolla (noin 6 km päässä). Siellä tapasin vanhoja tuttuja ja uusia kasvoja. Tarjosin apuani ja heti löytyi jotain. Huomenaamusta menen jeesaileen diakonia erittäin käytännöllisellä tavalla: paketoimaan lahjakirjoja.

Tuntuu hyvältä mennä ulos tutun turvallisesta perhepiiristä ja ojentaa kätensä tuntemattomille. Tiedän, että saan enemmän kuin pystyn antamaan. Uskon, että opin taas uutta itsestäni ja toisista ihmisistä sekä Jumalasta.

Kun lokakuussa lähdin matkaan, pääni ja sydämeni oli täynnä odotusta, jännitystä ja suunnitelmia. Samalla kun olin kauhuissani uudesta ja tuntemattomasta, janosin sitä. Maailma on täynnä kaikenlaista mielenkiintoista. Helposti sitä haluaa vain kerätä erilaisia kokemuksia omaan reppuunsa. Tällä hetkellä tuntuu, että on hidastettava, odotettava, oltava hiljaa. Annettava Isän puhua ja kuunneltava Hänen ääntään. Otettava pieniä askeleita. Uskallettava luottaa ja olla uskollinen vähässä.

Kristus on meidän rauhamme. Ef.2:14a

Kristus teidän keskellänne.

Joulun alla tämä jae pysäytti erityisesti.

Kol.1:27

Hän on tahtonut antaa heille tiedoksi, miten häikäisevän kirkas on tämä kaikille kansoille ilmaistava salaisuus: Kristus teidän keskellänne*, kirkkauden toivo. [Voidaan kääntää myös:»Kristus teissä». Kirjoittaja tarkoittaa joko seurakuntaa tai yksityisiä kristittyjä.]    (1992)

To them God has chosen to make known among the Gentiles the glorious riches of this mystery, which is Christ in you, the hope of glory.    (NIV)

Kristus minussa ja sinussa. Huikeaa.

Joulun jälkeen tämä jae pomppasi esiin.

Dan.12:3

Oikeat opettajat loistavat niin kuin säteilevä taivaankansi ja ne, jotka ovat opastaneet monia vanhurskauteen , loistavat kuin tähdet, aina ja ikuisesti. (1992)


Those who are wise will shine like the brightness of the heaven and those who leas many to righteousness like the stars for ever and ever.


Samasta kirkkaudesta on kyse Kristuksessa ja niissä, jotka ovat uskollisia/kuuliaisia/tottelevaisia Hänen tahdolleen ja seuraavat sitä. Makeeta.

pieniä paloja YWAM Skienistä

Tässä muutama video siitä, mitä YWAM Skienissä tehdään ja miten Jumala vaikuttaa :)
Var så god!!


Latvia Project

DTS

Ttestimony

Outreach

juleferie.

Nolottaa, kun en ole kirjoittanut pitkään aikaan. Se ei tarkoita, etteikö mitään kirjoitettavaa olisi ollut. En ole saanut ajatuksiani kasaan ja illalla kirjoittamista haittaa pilkkiminen.

Joka tapauksessa olen nyt jättänyt oman sellini, mukavan vankilan ja Skienin taakseni. Aika siellä oli sekä antoisaa että vaikeaa. Jumala aloitti prosessin, joka toivottavasti jatkuu ja johtaa Hänen entistä syvempään tuntemiseen ja muutokseen minussa. Skieniin jäi muutama ihminen, jota tulen kaipaamaan. Viimeisinä viikkoina alkoi syntyä sellaisia ihmissuhteita, joissa oli kaipaamaani syvyyttä ja luottamusta. Muutama DTS:n opiskelija adoptoi minut ;) Sain viettää heidän kanssaan kivoja iltoja ja käydä hyviä keskusteluja. Yksi SOE:n opiskelija jäi sydämeeni erityisellä tavalla ja muutama staffiin kuuluvakin. Aivan loppumetreillä sain tutustua edes vähän 42v. naiseen, jonka seurassa oli hyvä olla sekä huippuun 16v poikaan.

Syntymäpäivänäni sain kokea kivoja yllätyksiä ja basen julefestit osuivat samalle illalle. Norjalaista jouluruokaa, laulua, naurua, ohjelmaa, kakkuja etc. Skienin evlut.seurakuntaakin jään kaipaamaan. Siellä kävin joka sunnuntai jumiksessa. Tutustuin työntekijöihin ja tein vapaaehtoistyötä. Ovet sekä YWAM Skieniin että paikalliseen evlut. seurakuntaan ovat aina avoinna. Lähteissäni ja tälläkään hetkellä en tiedä palaanko sinne. Yksin Jumala tietää ja rukoilen, että kertoo sen minullekin vielä ;)

Tässä on paras näkemäni jouluevankeliumi. Näin sen ekan kerran basen joulujuhlissa. Enjoy :)

Perjantaiaamusta hyppäsin yhden jenkkipojan kanssa junaan. Hän meni Gardermoen lentokentällä ja minä jatkoin Stangeen (Hamarin lähelle), josta minut noudettiin autolla YWAM Grimerudiin, joka on Norjan pääbase ja jonne minun on tarkoitus mennä maaliskuussa aloittamaan omaa DTS:ääni. Paikka oli vanha maatila kivan oloisessa kylässä. Ihmiset, joita ehdin pikaisesti tavata, vaikuttivat mukavilta. Mutta jokin siellä ahdisti mua kovasti. Ehdin olla 3 tuntia Grimerudissä, nähdä paikat ja jutella yhden DTS-ohjaajan kanssa. Lähdin kohti Hamaria bemarin kyydissä sekavin ajatuksin. God, should I really come here?

Hamarissa juoksin ehtiäkseni junaan, joka olikin tunnin myöhässä. Paluumatka kului torkkuen ja norjalaisen noin 80v. psykologian tohtorin ja proffan kanssa keskustellen. Bussilla köröttelin Orkangeriin. Oli ihana tunne sydänalassa, kun raahasin isoa rinkkaani ja toista kassia pitkin Parkveieniä klo 23 jälkeen pakkasessa. Tähdet tuikkivat ja toivottivat minut tervetulleeksi takaisin. Kuin kotiin olisi palannut :)

Nyt pari päivää olen levännyt, tehnyt jouluostoksia siskon vanhimman tyttären kanssa, käynyt luistelemassa kahden siskontytön kanssa, lukenut, pelannut lautapelejä, katsonut kun piparkakkuja leivotaan, syönyt jouluruokaa seisovassa pöydässä ja käynyt "laulamassa joulun sisään" kirkossa.

Kuten joku ehkä tietää, en diggaan juurikaan joululauluista. No okei, joistakin - mutta harvoista. Norjassa suosikkini on tämä: