kuuden koon ensiapu.

Katso, että tulen nähdyksi.

Kuuntele, niin saan äänen.

Kysy, jotta voin tulla todelliseksi.

Kanna, niin tiedän, että saan olla tarvitseva.

Kosketa, että voin tuntea olevani elossa.

Kiitä Luojaa.

kantapään kautta.

Moni asia elämässä opitaan kantapään kautta. Joskus myös otsalohkon tai polvilumpion. Opin on oltava hyvin konkreettista ja tultava erittäin lähelle. Usein jopa ihon alle.

Isäni on opettanut minulle menneen kevään aikana PALJON rukouksesta ja opettaa edelleen. Hän käytti tähän kantapäätä. Ei omaani vaan aluksi minulle täysin vieraan ihmisen kantapäätä. Tuon kantapään kautta sain opetella rohkeutta, sitkeyttä, kiitosta, itkua ja nähdä ihmeitä. Isä opettaa itsestään: kuka Hän todella on. Hän opettaa siitä mitä muuta rukous voi olla kuin sitä mihin olin sen itse rajannut. Hän tekee siitä elävää ja jatkuvaa.

Isäni tietää, että minun kanssani on oltava hyvin hyvin hyvin selkeä ja suora. Oppitunteja on tullut monia. Tukiopetusta on saanut aina, kun on pyytänyt ja toisinaan pyytämättäänkin. Seuraava oppitunti oli kädet ja sitten pää. Kyynelkanavat ovat tulleet pitkin matkaa tutuiksi. Hän on vienyt minut lähemmäs omaa sydäntään. Antanut rakkauttaan, jotta voisin oppia rakastamaan kuten Hän. Vienyt syvälle omiin kipuihin, jotta voisin löytää sen Norpan, joksi Hän minut alunperin teki. Isä on näyttänyt, että Hän haluaa pitää meitä kädestä ja silittää hiuksista, kun tarvitsemme läheisyyttä ja turvaa.

Kantapääkoulussa on ollut ihana ja hurjan vaikea olla. Toivon, että saan olla siinä pitkän oppimäärän mukaan. Suorittaa ylemmän korkeakoulututkinnon. Vaikka se olisi kuinka vaikeaa. Haluan nähdä itseni ja toiset ihmiset Hänen silmin. Oppia enemmän lähimmäisenrakkaudesta ja jakaa sitä. Haluan osata käyttää lahjoja, joita Hän on antanut ja edelleen antaa minulle. Haluan elää Hänessä, Hänestä ja Hänelle. Tuntea Hänet ja rakkautensa sekä tehdä Hänet tunnetuksi.

Miika 6:8

kaksi säkillistä tomua.

Luultavasti tiedät tarun feeniksistä - myyttisestä tulilinnusta, joka aikansa tullessa täyteen rakensi itselleen pesän ja sytytti sen tuleen. Sekä pesä että lintu itse paloivat roihuten tuhkaksi. Tuhkasta nousi uusi feenikslintu.

Minun päässäni tuossa tarussa on jotain samaa  kuin siinä, kun ihminen murenee pienenpieniksi paloiksi Jumalan käsissä. Sangen usein edes pikkiriikkiset palaset eivät riitä vaan on mentävä tomuksi. Yleensä mureneminen ei ole itseohjattua ja mitenkään hallittua vaan sinut murennetaan, jos ja kun sallit sen.

Savenvalaja ei riko tekemäänsä astiaa luvatta. Hän kysyy, suostutko olemaan Hänen suurella työpöydällään - annatko Hänen tehdä työnsä. Hän haluaa tehdä kelvottomasta astiasta uuden, erityiseen tarkoitukseen soveltuvan. Hän haluaa restauroida astian, palautaa sen alkuperäiseen malliinsa, jonka muinoin parhaaksi suunnitteli. 

Kaikki aikataulut, työskentelytavat, suunnitelmat, toteutus ja lopputulos ovat Taiteilijan hyppysissä, eivät saven. Luvan antaminen todennäköisimmin kirpaisee ja työstäminen sattuu varmasti. Mutta Tekijä ei hylkää savea taikka heitä sitä pois, vaikka tulee hetkiä, jolloin se on sivussa odottamassa, kuivumassa, uunissa tai hyllyllä.

Kävipä kerran niin, että Savenvalaja pisti kaksi hyvin erilaista tomusäkkiä samalle hyllylle vierekkäin odottamaan vaihetta, missä tomusta ja vedestä muovataan uusvanhaa savimassaa. Kierrättäminen on Taiteilijalle aivan luonnollinen tapa tehdä kippoja ja kuppeja eri tarkoituksiin.  

Siellä ne kaksi tomusäkkiä sitten odottivat malttamattomina. Huomasivatpa toisensa ja pian myös tarpeensa jakaa kokemuksia, ajatuksia, jopa vaikeita tuntemuksia - mahdollisuutensa kuunnella, tulla kuulluksi, olla läsnä toista varten, mennä liki ja vain pysyä paikallaan. Pakeneminen ei ollutkaan enää vaihtoehto. Savenvalaja kuunteli mielenkiinnolla säkkien hiljaisia puheita hymynkare huulillaan. Annetaanpa noiden olla tuossa vielä hetkonen ennenkuin alan työstämään niistä uutta. Tomujen tietämättä jotain lähimmäisenrakkauden syvimmästä olemuksesta alkoi tulla konkreettiseksi, näkyväksi - todeksi.

Jonain päivänä nuo tomukasat ovat uusia, kauniita astioita, joille on selvä käyttötarkoitus olemassa. Savenvalaja tekee aina piiruntarkkaa ja perinpohjaista työtä. Hän ei koskaan jätä hommaa kesken. Hänelle mikään savi ei ole mahdotonta käsitellä. Hän ei tee virheitä. Hän tekee aina astioita, jotka ovat tarkoitettu käyttöön. Sellaisia, joista voi jakaa leipää, vettä, öljyä - mitä kulloinkin tarvitaan. Olennaista ei olekaan enää, miltä astia näyttää tai millaisia ominaisuuksia siinä on - vaan millä se täytetään.

ikävöimisen arvoinen.

Because you are worth it. 
Koska olet sen arvoinen.

Näin sanottiin muinoin eräässä sampoomainoksessa. Niin minkä arvoinen? Sitä olen miettinyt viime päivinä toistuvasti. Mistä arvoni tulee ja miten sen itse määrittelen.

Me ihmislapset olemme erityisen hyviä perustamaan oman arvomme tekemiseen ja suorituksiin. On houkuttelevaa ja helppoa mittailla ja verrata itseään toisiin sekä omia saavutuksiaan toisten vastaaviin. Arvohan pitää ansaita. 

Sen perustaksi voidaan myös ottaa ulkonäkö, omaisuus ja vaikkapa menneisyys. Jos et itse arvota itseäsi - voit olla varma, että joku toinen kyllä hoitaa homman puolestasi. Kilpailun kasvaessa, itsetunnot murenevat ja minäkuvat vääristyvät. Mikään ei enää riitä. Ihmisen sisin kuolettuu.

Minulle on ominaista ikävöidä ihmisiä, paikkoja, ohikiitäviä hetkiä ja olotilojakin. Näen kaipaamisessa jotain hyvin koskettavaa ja haurasta, jota on vaikea selittää. Kyse ei ole siitä, ettenkö milloinkaan olisi tyytyväinen nykyhetkeen sekä siihen, mitä tässä ja nyt on. Ikävä ja kaipaus ikäänkuin alleviivaavat kohteen merkitystä ja tärkeyttä minulle.

Sisimpääni on asetettu vielä syvempi kaipaus.  Se ei ole minusta itsestäni lähtöisin. Sydämeni ikävöi Luojaansa: yhteyttä Häneen, Hänen äänensä kuulemista, elämää Hänessä, Hänen rakkautensa lämpöä, Hänen totuuttaan ja ennenkaikkea Hänen antamaansa vapautta sekä iloa ja rauhaa. Hän on Kolme: Isä, Isoveli ja Kämppis.

Vain Kolmen kautta tiedän todella olevani arvokas ja rakastettava. Ilman tekoja, suorituksia ja saavutuksia. Ilman esteettisiä kriteereitä tai sosiaalia mittapuita. Miksikö? Siksi, että olen Hänen luomuksensa ja Hänen lapsensa. Olen Hänen rakkautensa kohde. Identiteettini on Hänessä, ei missään muussa. Näin vakuuttaa Jumalan kirja.

Aika ajoin on erittäin vaikea uskoa tätä totuutta itsestäni ja kuulla Isän lempeää ääntä. Paljon helpompaa on kuunnella maailman ääniä ja arvosteluja, valheiden kuningasta. Mutta minut on kutsuttu tähän taisteluun. Elämäni jokaisena päivänä. Sitä totuutta minun on käsketty kertoa myös muille. 

Sinä olet arvokas. Sinä olet ainutlaatuinen. Sinä olet  kallisarvoinen helmi Isän aarrearkussa. Jumala on tehnyt sinut ja hän ei tee virheitä. Olet Hänelle äärimmäisen rakas.


P.S. Opettelen vähitellen totuttelemaan ajatukseen, että joku voi oikeasti kaivata minua. Jonkun on ikävä juuri minua.

  

kaikesta huolimatta.

Ihmiset ovat epäjohdonmukaisia, epäloogisia ja itsekeskeisiä. 

Rakasta heitä kaikesta huolimatta.

Jos teet hyvää, ihmiset syyttävät sinua itsekkäistä ja alhaisista tarkoitusperistä. Tee hyvää kaikesta huolimatta.

 

Jos menestyt, saat vääriä ystäviä ja aitoja vihollisia. 

Menesty kaikesta huolimatta. 

Tekemäsi hyvä unohdetaan huomenna. Tee hyvää kaikesta huolimatta.

Rehellisyys ja välittömyys tekevät sinusta haavoittuvan.

Ole rehellinen ja välitön kaikesta huolimatta.

 

Se, minkä rakentamiseen käytät vuosia, voi tuhoutua yhdessä yössä. Rakenna kaikesta huolimatta.

Ihmiset tarvitsevat todella apua, mutta he voivat hyökätä sinua vastaan, jos autat heitä. Auta kaikesta huolimatta.

Vaikka annat maailmalle parhaasi, sinua voidaan iskeä kasvoihin. 

Anna maailmalle parhaasi kaikesta huolimatta.

Toisinaan tuntuu, ettei Jumalaa ole olemassa tai Hän ei kuule rukouksia. Luota ja usko Jumalaan. Rukoile kaikesta huolimatta.

 

Äiti Teresa

P.S. 
Äiti Teresa eli lähes puolivuosisataa kokien hengellistä pimeyttä ja tyhjyyttä. 
Eipä uskoisi, kun katsoo hänen laupeudentyötään. 
Haluan saada käsiini kirjan Come Be My Light, joka kertoo aiheesta.

pyhä tyytymättömyys.

Jopa pisti piristävän ja kiitollisen otsikon. Se on Bill Hybelsin kirjan nimi. Ostin teoksen kahdella eurolla kevätpäivän lukemiseksi ilman suurempia ennakko-odotuksia. Kannen avattuani sanoma kävi päälle kuin vesikauhuinen orava. Yksi kirjan pointeista on siinä, miten merkittävää on ruokkia pyhää tyytymättömyyttä itsessään. Kuulostaa omituiselta. Ensalkuun kannattaa selvittää, mitä Hybels tarkoittaa tuolla sanaparilla. Jokaisen on tehtävä se itse.

Pispalan kirkolla Tampereella on joka toinen sunnuntai Varikkomessu. Kandee käydä tsekkaamassa. Allaolevan linkin kautta pääset kuuntelemaan Varikon oman pastorin, Timo Pöyhösen opetusta aiheesta, joka ei jätä ketään kylmäksi.

http://www.uusiverso.fi/files/10164/varikon_saarna_09022014.mp3

Suosittelen ensiksi kuuntelemaan Pöyhösen tuhdin, innostavan, hoitavan ja haastavankin opetuksen. Tee siitä omanlaisesi muistiinpanot, jos tarvitset niitä. Minä tarvitsen.


Nopen muikkarit:

Etsi ja löydä lahjasi ja paikkasi Jumalan suunnitelmassa.

1. Mitä haluaisit tehdä, jos et pelkäisi? (intohimo, sydämen palo/kaipuu)

2. Mitä osaat parhaiten? (lahjat, kyvyt, taidot)

3. Mihin sua on elämässä valmisteltu? (kokemus)

4. Tartutko niihin mahdollisuuksiin, jotka Jumala sulle antaa? (mahdollisuudet)
    Käytätkö talenttejasi? Otatko riskejä?

kantava ajatus: Älä vertaa heikkouksiasi toisten vahvuuksiin.


Hanki Hybelsin kirja näppeihisi. Joo, voin lainata omaani. Lue se ja tee taas muistiinpanoja, jos tarvitsee. Uskallan luvata, että olet prosessissa.

Meitsille prosessi on tila, jossa ulkoisesti ei tapahdu välttämättä mitään, mutta korvien välissä ja sisuskaluissa käy valtava kuhina ja porina. Silloin tarvitsen aikaa, rauhaa, virittäviä lauluja, aikaa, tekstejä, kuvia, aikaa, puheita ja paikkoja, aikaa sekä pitkiä, kiireettömiä keskusteluja luottoihmisten kanssa ja eritoten Luojani kanssa. Lihaskin kasvaa levossa.

Toiminnan aika tulee myöhemmin, mutta se tulee varmasti. Haluan silloin olla valmis lähtemään liikkeelle, tekemään osani, muuttamaan sanat lihaksi. Pyhän tyytymättömyyden ruokkiminen ajaa paljon suurempiin asioihin kuin tulee mieleen. Kyse ei enää todellakaan ole vain minusta ja sinusta, meidän elämistämme.

uskollinen loppuun asti.

Taatani sai muutama viikko sitten kohdata uskollisen Luojansa ja Pelastajansa.  ”Hän, joka teitä kutsuu, on uskollinen ja pitää lupauksensa.” (1.Tess.5:24)  

Taatan poismenon yhteydessä olen kunnioittaen pohtinut hänen uskollisuuttaan, muun muassa  taistelemalla sodassa Suomen puolesta ja olemalla naimisissa mummun kanssa yli 70 vuotta.

Viime syksynä Jumala muistutti minua uskollisuudesta Häntä kohtaan ja kutsui uudenlaiseen suhteeseen kanssaan. Seuraamaan ja pysymään sillä polulla, jonka Hän on viitoittanut minulle.  Monen monta kertaa omat valintani olisivat olleet, ja olivatkin, erilaiset kuin Hänen tahtonsa. Jumala on onneksemme pitkämielinen ja sitkeä ohjaaja. Hän malttaa odottaa, kun otamme pieniä, varovaisia askeleita. Kaatuessamme Hän on valmiina ottamaan kopin.

Uskollisuus näkyy arjessa pieninä asioina. Esimerkiksi kun kuulet sisimmässäsi kehotuksen tehdä jotain hyvää toiselle ihmiselle ja toimit sen mukaan, etkä kulje ohi. Uskollisuudesta voi syntyä itseään myönteisesti ruokkiva kehä. Usein se myös poikii muita hyviä, Isän antamia lahjoja: rakkautta, armoa, laupeutta, iloa, rauhaa ja vapautta.

Hoos.6:6   ”Uskollisuutta minä vaadin, en uhrimenoja, Jumalan tuntemista, en polttouhreja.”

Aivan viime viikkoina Hoosean kirjan kohta on saanut minut miettimään uskollisuutta uudelta kannalta. Uskollisuuden ytimessä ei olekaan vaikkapa se, että me ihmiset uhraamme Jumalalle jotain: aikaamme, omaisuuttamme, vapautemme ym. Siinä on kyse janosta. Hurjasta janosta, jota ei voi mikään maallinen juoma sammuttaa. 

Herran oma Henki, Pyhä Henki herättää tuon janon, jossa ihminen alkaa kaivata lähemmäs Jumalaa.  Kun ihmisellä ja Luojalla on läheinen suhde, se kasvattaa uskollisuutta. Kukapa ei haluaisi olla uskollinen Hänelle, jota ihailee, rakastaa ja palvoo - tehdä Hänen tahtonsa mukaan.