uskollinen loppuun asti.

Taatani sai muutama viikko sitten kohdata uskollisen Luojansa ja Pelastajansa.  ”Hän, joka teitä kutsuu, on uskollinen ja pitää lupauksensa.” (1.Tess.5:24)  

Taatan poismenon yhteydessä olen kunnioittaen pohtinut hänen uskollisuuttaan, muun muassa  taistelemalla sodassa Suomen puolesta ja olemalla naimisissa mummun kanssa yli 70 vuotta.

Viime syksynä Jumala muistutti minua uskollisuudesta Häntä kohtaan ja kutsui uudenlaiseen suhteeseen kanssaan. Seuraamaan ja pysymään sillä polulla, jonka Hän on viitoittanut minulle.  Monen monta kertaa omat valintani olisivat olleet, ja olivatkin, erilaiset kuin Hänen tahtonsa. Jumala on onneksemme pitkämielinen ja sitkeä ohjaaja. Hän malttaa odottaa, kun otamme pieniä, varovaisia askeleita. Kaatuessamme Hän on valmiina ottamaan kopin.

Uskollisuus näkyy arjessa pieninä asioina. Esimerkiksi kun kuulet sisimmässäsi kehotuksen tehdä jotain hyvää toiselle ihmiselle ja toimit sen mukaan, etkä kulje ohi. Uskollisuudesta voi syntyä itseään myönteisesti ruokkiva kehä. Usein se myös poikii muita hyviä, Isän antamia lahjoja: rakkautta, armoa, laupeutta, iloa, rauhaa ja vapautta.

Hoos.6:6   ”Uskollisuutta minä vaadin, en uhrimenoja, Jumalan tuntemista, en polttouhreja.”

Aivan viime viikkoina Hoosean kirjan kohta on saanut minut miettimään uskollisuutta uudelta kannalta. Uskollisuuden ytimessä ei olekaan vaikkapa se, että me ihmiset uhraamme Jumalalle jotain: aikaamme, omaisuuttamme, vapautemme ym. Siinä on kyse janosta. Hurjasta janosta, jota ei voi mikään maallinen juoma sammuttaa. 

Herran oma Henki, Pyhä Henki herättää tuon janon, jossa ihminen alkaa kaivata lähemmäs Jumalaa.  Kun ihmisellä ja Luojalla on läheinen suhde, se kasvattaa uskollisuutta. Kukapa ei haluaisi olla uskollinen Hänelle, jota ihailee, rakastaa ja palvoo - tehdä Hänen tahtonsa mukaan.