ikävöimisen arvoinen.

Because you are worth it. 
Koska olet sen arvoinen.

Näin sanottiin muinoin eräässä sampoomainoksessa. Niin minkä arvoinen? Sitä olen miettinyt viime päivinä toistuvasti. Mistä arvoni tulee ja miten sen itse määrittelen.

Me ihmislapset olemme erityisen hyviä perustamaan oman arvomme tekemiseen ja suorituksiin. On houkuttelevaa ja helppoa mittailla ja verrata itseään toisiin sekä omia saavutuksiaan toisten vastaaviin. Arvohan pitää ansaita. 

Sen perustaksi voidaan myös ottaa ulkonäkö, omaisuus ja vaikkapa menneisyys. Jos et itse arvota itseäsi - voit olla varma, että joku toinen kyllä hoitaa homman puolestasi. Kilpailun kasvaessa, itsetunnot murenevat ja minäkuvat vääristyvät. Mikään ei enää riitä. Ihmisen sisin kuolettuu.

Minulle on ominaista ikävöidä ihmisiä, paikkoja, ohikiitäviä hetkiä ja olotilojakin. Näen kaipaamisessa jotain hyvin koskettavaa ja haurasta, jota on vaikea selittää. Kyse ei ole siitä, ettenkö milloinkaan olisi tyytyväinen nykyhetkeen sekä siihen, mitä tässä ja nyt on. Ikävä ja kaipaus ikäänkuin alleviivaavat kohteen merkitystä ja tärkeyttä minulle.

Sisimpääni on asetettu vielä syvempi kaipaus.  Se ei ole minusta itsestäni lähtöisin. Sydämeni ikävöi Luojaansa: yhteyttä Häneen, Hänen äänensä kuulemista, elämää Hänessä, Hänen rakkautensa lämpöä, Hänen totuuttaan ja ennenkaikkea Hänen antamaansa vapautta sekä iloa ja rauhaa. Hän on Kolme: Isä, Isoveli ja Kämppis.

Vain Kolmen kautta tiedän todella olevani arvokas ja rakastettava. Ilman tekoja, suorituksia ja saavutuksia. Ilman esteettisiä kriteereitä tai sosiaalia mittapuita. Miksikö? Siksi, että olen Hänen luomuksensa ja Hänen lapsensa. Olen Hänen rakkautensa kohde. Identiteettini on Hänessä, ei missään muussa. Näin vakuuttaa Jumalan kirja.

Aika ajoin on erittäin vaikea uskoa tätä totuutta itsestäni ja kuulla Isän lempeää ääntä. Paljon helpompaa on kuunnella maailman ääniä ja arvosteluja, valheiden kuningasta. Mutta minut on kutsuttu tähän taisteluun. Elämäni jokaisena päivänä. Sitä totuutta minun on käsketty kertoa myös muille. 

Sinä olet arvokas. Sinä olet ainutlaatuinen. Sinä olet  kallisarvoinen helmi Isän aarrearkussa. Jumala on tehnyt sinut ja hän ei tee virheitä. Olet Hänelle äärimmäisen rakas.


P.S. Opettelen vähitellen totuttelemaan ajatukseen, että joku voi oikeasti kaivata minua. Jonkun on ikävä juuri minua.

  

kaikesta huolimatta.

Ihmiset ovat epäjohdonmukaisia, epäloogisia ja itsekeskeisiä. 

Rakasta heitä kaikesta huolimatta.

Jos teet hyvää, ihmiset syyttävät sinua itsekkäistä ja alhaisista tarkoitusperistä. Tee hyvää kaikesta huolimatta.

 

Jos menestyt, saat vääriä ystäviä ja aitoja vihollisia. 

Menesty kaikesta huolimatta. 

Tekemäsi hyvä unohdetaan huomenna. Tee hyvää kaikesta huolimatta.

Rehellisyys ja välittömyys tekevät sinusta haavoittuvan.

Ole rehellinen ja välitön kaikesta huolimatta.

 

Se, minkä rakentamiseen käytät vuosia, voi tuhoutua yhdessä yössä. Rakenna kaikesta huolimatta.

Ihmiset tarvitsevat todella apua, mutta he voivat hyökätä sinua vastaan, jos autat heitä. Auta kaikesta huolimatta.

Vaikka annat maailmalle parhaasi, sinua voidaan iskeä kasvoihin. 

Anna maailmalle parhaasi kaikesta huolimatta.

Toisinaan tuntuu, ettei Jumalaa ole olemassa tai Hän ei kuule rukouksia. Luota ja usko Jumalaan. Rukoile kaikesta huolimatta.

 

Äiti Teresa

P.S. 
Äiti Teresa eli lähes puolivuosisataa kokien hengellistä pimeyttä ja tyhjyyttä. 
Eipä uskoisi, kun katsoo hänen laupeudentyötään. 
Haluan saada käsiini kirjan Come Be My Light, joka kertoo aiheesta.

pyhä tyytymättömyys.

Jopa pisti piristävän ja kiitollisen otsikon. Se on Bill Hybelsin kirjan nimi. Ostin teoksen kahdella eurolla kevätpäivän lukemiseksi ilman suurempia ennakko-odotuksia. Kannen avattuani sanoma kävi päälle kuin vesikauhuinen orava. Yksi kirjan pointeista on siinä, miten merkittävää on ruokkia pyhää tyytymättömyyttä itsessään. Kuulostaa omituiselta. Ensalkuun kannattaa selvittää, mitä Hybels tarkoittaa tuolla sanaparilla. Jokaisen on tehtävä se itse.

Pispalan kirkolla Tampereella on joka toinen sunnuntai Varikkomessu. Kandee käydä tsekkaamassa. Allaolevan linkin kautta pääset kuuntelemaan Varikon oman pastorin, Timo Pöyhösen opetusta aiheesta, joka ei jätä ketään kylmäksi.

http://www.uusiverso.fi/files/10164/varikon_saarna_09022014.mp3

Suosittelen ensiksi kuuntelemaan Pöyhösen tuhdin, innostavan, hoitavan ja haastavankin opetuksen. Tee siitä omanlaisesi muistiinpanot, jos tarvitset niitä. Minä tarvitsen.


Nopen muikkarit:

Etsi ja löydä lahjasi ja paikkasi Jumalan suunnitelmassa.

1. Mitä haluaisit tehdä, jos et pelkäisi? (intohimo, sydämen palo/kaipuu)

2. Mitä osaat parhaiten? (lahjat, kyvyt, taidot)

3. Mihin sua on elämässä valmisteltu? (kokemus)

4. Tartutko niihin mahdollisuuksiin, jotka Jumala sulle antaa? (mahdollisuudet)
    Käytätkö talenttejasi? Otatko riskejä?

kantava ajatus: Älä vertaa heikkouksiasi toisten vahvuuksiin.


Hanki Hybelsin kirja näppeihisi. Joo, voin lainata omaani. Lue se ja tee taas muistiinpanoja, jos tarvitsee. Uskallan luvata, että olet prosessissa.

Meitsille prosessi on tila, jossa ulkoisesti ei tapahdu välttämättä mitään, mutta korvien välissä ja sisuskaluissa käy valtava kuhina ja porina. Silloin tarvitsen aikaa, rauhaa, virittäviä lauluja, aikaa, tekstejä, kuvia, aikaa, puheita ja paikkoja, aikaa sekä pitkiä, kiireettömiä keskusteluja luottoihmisten kanssa ja eritoten Luojani kanssa. Lihaskin kasvaa levossa.

Toiminnan aika tulee myöhemmin, mutta se tulee varmasti. Haluan silloin olla valmis lähtemään liikkeelle, tekemään osani, muuttamaan sanat lihaksi. Pyhän tyytymättömyyden ruokkiminen ajaa paljon suurempiin asioihin kuin tulee mieleen. Kyse ei enää todellakaan ole vain minusta ja sinusta, meidän elämistämme.

uskollinen loppuun asti.

Taatani sai muutama viikko sitten kohdata uskollisen Luojansa ja Pelastajansa.  ”Hän, joka teitä kutsuu, on uskollinen ja pitää lupauksensa.” (1.Tess.5:24)  

Taatan poismenon yhteydessä olen kunnioittaen pohtinut hänen uskollisuuttaan, muun muassa  taistelemalla sodassa Suomen puolesta ja olemalla naimisissa mummun kanssa yli 70 vuotta.

Viime syksynä Jumala muistutti minua uskollisuudesta Häntä kohtaan ja kutsui uudenlaiseen suhteeseen kanssaan. Seuraamaan ja pysymään sillä polulla, jonka Hän on viitoittanut minulle.  Monen monta kertaa omat valintani olisivat olleet, ja olivatkin, erilaiset kuin Hänen tahtonsa. Jumala on onneksemme pitkämielinen ja sitkeä ohjaaja. Hän malttaa odottaa, kun otamme pieniä, varovaisia askeleita. Kaatuessamme Hän on valmiina ottamaan kopin.

Uskollisuus näkyy arjessa pieninä asioina. Esimerkiksi kun kuulet sisimmässäsi kehotuksen tehdä jotain hyvää toiselle ihmiselle ja toimit sen mukaan, etkä kulje ohi. Uskollisuudesta voi syntyä itseään myönteisesti ruokkiva kehä. Usein se myös poikii muita hyviä, Isän antamia lahjoja: rakkautta, armoa, laupeutta, iloa, rauhaa ja vapautta.

Hoos.6:6   ”Uskollisuutta minä vaadin, en uhrimenoja, Jumalan tuntemista, en polttouhreja.”

Aivan viime viikkoina Hoosean kirjan kohta on saanut minut miettimään uskollisuutta uudelta kannalta. Uskollisuuden ytimessä ei olekaan vaikkapa se, että me ihmiset uhraamme Jumalalle jotain: aikaamme, omaisuuttamme, vapautemme ym. Siinä on kyse janosta. Hurjasta janosta, jota ei voi mikään maallinen juoma sammuttaa. 

Herran oma Henki, Pyhä Henki herättää tuon janon, jossa ihminen alkaa kaivata lähemmäs Jumalaa.  Kun ihmisellä ja Luojalla on läheinen suhde, se kasvattaa uskollisuutta. Kukapa ei haluaisi olla uskollinen Hänelle, jota ihailee, rakastaa ja palvoo - tehdä Hänen tahtonsa mukaan.

Good Friday.

Eilen oli pitkäperjantai. Norjaksi se on langfredag, ruotsiksi långfredag. Good Friday - sitä nimeä käyttävät englantia puhuvat. Minusta se on hieno nimi. Antaa uuden sävyn pääsiäisen tapahtumille. Olin eilen pitkäperjantain leiripäivää viettämässä. Siellä raamistelimme seuraavasta tekstipätkästä, joka sattuu olemaan myös yksi minun henk koht all time favoriteista. Minä tiedän, että lunastajani elää. Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä. Ja sitten, kun minun nahkani on riekaleina ja lihani on riistetty irti, minä saan nähdä Jumalan, saan katsella häntä omin silmin, ja silmäni näkevät: hän ei ole minulle outo! Tätä minun sydämeni kaipaa. Job.19:25-27 Tekstissä on huikeita kohtia, jotka saa sydämeni väpättämään villisti. Varmaa, ehdotonta, riemullista sanomaa, jota ei voi mikään - ei synti, ei kuolema, eikä paholainen vesittää. Lohduttavaa, rohkaisevaa ja luotettavaa. Totta.  Raamatunkäännöksessä vuodelta 1938 sanotaan jakeessa 25 näin:  "Mutta minä tiedän lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä." Huh. Tähän saan ja haluan uskoa elämäni jokaisena päivänä.

joukkuepeliä.

Tämä on sinulle, joka mietit, kummassa tiimissä haluat pelata: voittajissa vai häviäjissä. Totuus on se, että meistä jokaisen on valittava joukkue, jonka riveissä seisomme. Joukkueita on vain kaksi: ne, jotka ovat Kristuksen puolella - ja ne, jotka ovat Häntä vastaan. On olemassa Valon joukkue ja pimeyden joukkue. Kukaan ei voi tässä Elämä -nimisessä pelissä olla puolueeton. Kaikki osallistuvat siihen – halusivatpa tai eivät. Katsomopaikkoja ei ole jaossa.

Seurakunta eli Kristuksen ruumis on kuin urheilujoukkue. Pelaajina eivät ole vain seurakuntien työntekijät vaan kaikki, jotka uskovat, että Valmentajan Pojan kauan aikaa sitten legendaarisessa matsissa vuodattama veri on puhdistanut likaiset pelipaitamme.

Valon joukkueen valmentajana ja johtajana toimii Kaikkivaltias Jumala. Hän haluaisi kaikki pelaajat omaan tiimiinsä. Vaikka pelin lopputulos on jo selvillä (lue Joh.3:16), emme silti voi vain istua vaihtopenkillä ja odottaa, että joku tulee kantamaan meidät kuninkaantuolissa voitonjuhliin. Meitä tarvitaan, sillä vastustajakin yrittää kokoajan rekrytoida itselleen lisää pelaajia.

Millainen on iskukykyinen Jumalan joukkue, elävä seurakunta - Kristuksen ruumis? Se on joukko vajavaisia ihmisiä, jotka elävät yhdessä, tekevät yhdessä, kasvavat yhdessä, taistelevat yhdessä – ja uskovat yhdessä. He uskovat Jeesukseen. Seurakunnan työntekijät eivät ruoki meitä väkisin Elämän Leivällä – eivätkä pureskele sitä puolestamme. Ei – vaan me saamme olla itse tankkaamassa lisäenergiaa.

Meillä on myös lupa tarjota rukiista toisillemme, jakaa sitä kaikille ja kaikkialla. Kuinka monet ihmiset maailman eri laidoilla elävät tänäänkin nälänhädässä, vaikka kättemme ulottuvilla on Leipä, joka ei koskaan lopu. 

Ef.6:10-17

(kirjoitettu paikallislehteen keväällä 2006)

Oletko sairas?

Toivon totisesti, että jokaikinen lukija voisi vastata otsikon kysymykseen kieltävästi. Ei kukaan halua olla sairas. Terveyttään oppii todella arvostamaan vasta sitten, kun sairaus kohtaa ja koettelee. Aluksi pieneltä tuntuva vaiva voi pitkäkestoisena ajaa ihmisen kurjaan jamaan.

Markuksen evankeliumissa on kohta, jossa Jeesus sanoo: ”Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat.” Tuo kohta nousi mieleeni muutaman päivän sairastelun jälkeen. Tottahan se on. Lisäksi eivät terveet myöskään ajattele parantajaa. Jos olet terve kuin pukki, miksi miettisit lääkäreitä tai muita auttajia. Ei ole syytä.

Vietyäni ajatusleikkiä vielä eteenpäin huomasin, että toivonkin olevani sairas – nimittäin hengellisessä mielessä. Jos olen hengellisesti terve, en tarvitse Parantajaa. Kamala ajatus. En myöskään kaipaisi ja ajattelisi Auttajaa. Toivon sydämestä, että kaikki ihmiset voisivat huomata olevansa hengellisesti sairaita ja tarvitsevansa hoitoa – että he suorastaan kilvan kiiruhtaisivat Parantajansa luo.

Tämä Parantaja on itse kokenut valtavat kivut, tuskan ja tuntee kaikki vaivat henkilökohtaisesti. Hän pystyy tarjoamaan niin apua kuin vertaistukea. Hänen käsissään jokainen saa juuri oikeanlaista hoitoa. Ajanvaraus tapahtuu vaivattomasti ja tapaaminen järjestyy kädenkäänteessä. Hoitovirheitä ei satu. Mikä ihmeellisintä: Hän on luovuttanut omaa vertaan niin paljon, että jokainen sairas voi saada uuden alun.

(kirjoitettu paikallislehteen keväällä 2008)