Edellisviikonloppuna sain ilon olla leirillä 16
ainutlaatuisen ja valloittavan ihmisen kanssa. Meitä oli Ikaalisista ja
Jalasjärveltä. Touhusimme monenlaista yhdessä, tutustuimme toisiimme ja uusia
kaverisuhteita syntyi. Loistavaa:) Mutta vielä tärkeämpi oli yhteys, jota
saimme kokea uskon asioiden äärellä. Yhtenä aiheena oli radikaali usko. Mietimme, miten kuva Jeesuksesta onkaan
vääristynyt. Taide on luonut mielikuvan ylikiltistä, värittömästä, hajuttomasta
ja vaarattomasta lammaspaimenesta, joka taputtelee päälaelle ja taipuu muiden
tahtoon. Ketäpä kiinnostaisi seurata tuollaista pullamössö-Kristusta.
Otapa Raamattu käteesi, kaiva esille evankeliumit ja lue
joku niistä huolellisesti. Vastaasi kävelee aivan toisenlainen Jeesus. Totuus
tuosta rakennusmiehestä on erilainen kuin sitkeään istutettu mielikuvamme. Jeesus
oli raksamies, joka teki fyysesti vaativaa työtä. Lähi-idässä siihen
maailmanaikaan ei pikkukylissä ollut kodeissa huonekaluja. Puusepät olivat
rakentajia. Uskontohistoria kertoo, että rakentajat ja puusepät olivat tunnettuja
oppineisuudestaan ja älykkyydestään. Jeesuksestakin käytettiin nimitystä rabbi,
opettaja.
Jeesus oli radikaali, joka opetti tavalla, josta ihmiset
huomasivat, että Hänellä oli auktoriteetti, valtaa. Jeesus uhmasi uskonnollisia
opettajia, kansanjohtomiehiä opettamalla toisin kuin he. Jeesus ei todellakaan ollut neutraali,
harmiton persoon – vaan uhka niin papistolle kuin valloittajalle, Roomalle.
Jeesus tyynnytti myrskyn ja teki monia ihmetekoja, eikä langennut saatanan
kiusauksiin erämaassa. Hän paransi sairaita ja karkotti pahoja henkiä. Samalla
Jeesus uskalsi rakastaa myös vihollistaan ja suostui kuolemaan ristillä kaikkien
ihmisten puolesta (ihonväriin, sukupuoleen, varallisuuteen, ulkonäköön,
kieliryhmään, seksuaaliseen suuntautumiseen tai mihinkään muihin ihmisten
luomiin lokerointeihin katsomatta). Hänessä oli herkkyyttä, vahvuutta ja
nöyryyttä. Jeesus puhutteli jo pelkällä olemuksellaan. Sokerina pohjalla - Hän
voitti kuoleman. Jeesus, jos kuka, oli radikaali.
Tämä samainen Jeesus on radikaali tänäänkin. Hän elää ja haluaa
olla henkilökohtaisessa yhteydessä jokaiseen meistä tämän päivän ihmisestä. Hän
haluaa, että annamme hallintavallan elämästämme Hänelle. Ei mikään ihan pikku
juttu. Toisille se on ihanan vapauttava ajatus – toisille taas pelottava. Mutta
meistä kukaan ei voi ottaa selvää Jeesuksesta perusteellisesti muuta kuin
seuraamalla Häntä - antamalla ohjat Hänen lävistettyihin käsiinsä.
Jeesus kutsuu meitä ottamaan ristimme ja seuraamaan Häntä. Ole valmis seuraamaan Jeesusta, vaikka se johtaisi siihen,
että yhteisö leimaa sinut vastavirtaan kulkijaksi, erilaiseksi. Ole valmis
kärsimään häväistystä ja pilkkaa Jeesuksen tähden. Ole valmis jopa kuolemaan,
jos Jeesuksen seuraaminen sitä vaatii. (Tänäänkin tuhansia Jeesukseen uskovia
vainotaan, pahoinpidellään, kidutetaan, vangitaan ja myös surmataan maailmalla,
mm. Intiassa ja Pohjois-Koreassa.) Ole valmis rakastamaan Jumalaa yli kaiken ja
lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Anna sen näkyä hiljaisissa teoissa, äläkä vain
hienoissa puheissa.
(kirjoitettu paikallislehteen keväällä 2009)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti